 |
| Rooma 2019 |
Olen kuunnellut tätä biisiä 90-luvun lopulta Andrea Bocellin esittämänä. Sattumalta pari viikkoa sitten kuulin Markku Veijalaisen kertomana tarinan siitä, mistä alkuperäinen idea syntyi ja samalla löysin Lucio Dallan.
Laulu kertoo Enrico Carusosta (1873 - 1921), tunnetusta ja arvostetusta italialaisesta oopperalaulajasta. Matkallaan Dalla yöpyi Sorrentossa Excelsior Vittoria -hotellissa ja hän sai sattumalta huoneen, jossa Caruso oli viettänyt aikaa ennen kuolemaansa. Miljöö ja ajatus kuolemaa lähestyvästä laulajasta ja tämän rakkaudesta nuorta naista kohtaa inspiroivat Dallaa. Lopputulos on musiikkia, joka on tavoittanut sen tunnelman, jonka itse haluaisin vielä joskus tavoittaa ja tuoda esiin.
Monet suuret tapahtumat ihmisen elämässä ovat yksityisiä tunteita, hetkiä jolloin ikuisuuden verho heilahtaa sen verran, että on mahdollisuus aavistaa menneitä ja tulevia, nähdä hauras kudelma, jota kutsutaan elämäksi. Se ei ole materiaa; se on värejä, väreilyä, tunteita, kyyneliä, pakahduttavaa onnea, jolle ei ole nimeä. Sille on ominaista, että se pakenee, kun sitä yrittää tavoittaa. Hetkiä, jotka tulevat kohdalle ja haihtuvat eikä niitä voi koskaan toistaa.
 |
| Rooma 2019 |
Viime viikkoina Sorrento on pyörinyt ajatuksissani ja tässä kirjoittaessani tajusin, mistä se johtuu. Amalfin rannikko Italiassa on paikka, jota en ole nähnyt. Se on paikka, josta tämän sävellyksen tunnelmat ja värit kumpuavat.