On perjantai.
Aurinko paistaa.
Huoltohenkilöstö siivoaa hiekoitushiekkoja kulkuväyliltä.
Ja
sähköposti kertoi että pitkästä aikaa on suunnitteilla osallistuminen
yhteisnäyttelyyn jossakin päin Suomea!!
Ihanaa!
Lisätietoa heti kun voin sitä jakaa!
February, 2025, acrylic on canvas, 50x70cm
Jep. Ihana ystäväni Maarit on odottanut jo 7 vuotta (WHAT??) muotokuvaansa.
Sori siitä, todellakin!
Se oli jo oikeastaan ihan valmis ja sitten menin lisäämään siihen tyhmiä kukkia. Oikein supertyhmiä. Se harmitti noin kahden vuoden ajan, mutta NYT olen edennyt niin pitkälle, että sekä muotokuvan että toisen sössimäni kuvan korjaaminen on alkanut. Tyhmät kukat ja sotkuiset pääskyset on peitetty ja ajattelin saada nämä valmiiksi TÄNÄ VUONNA!
 |
| Epäilen että virhe saattoi olla loppujen lopuksi hyvä juttu. |
 |
| Tuhrupääskysten takia koko kaupunki katosi. |
Turun seudulla aurinko on paistanut ihanan paljon ja lumet ovat sulaneet ja haihtuneet taivaan tuuliin. Ei nyt ihan kaikki, mutta paljon verrattuna siihen, että hiitolomaviikolla valkoiset hanget kimaltelivat auringonvalossa.
Kävin viikonloppuna Viherlassilassa. Olisin halunnut ostaa ihan kaikkea! Realiteettien takia päädyin ostamaan portaan pieleen narsisseja ja omalle työpöydälleni kimpun, joka on mielestäni ihanan keväinen.
|
| Ihania kevään kukkia! |
Jossakin vaiheessa lähimenneisyydessä satuin näkemään Instassa postauksen, jonka aiheena oli tavallinen jänis. Tutustuin näin ilmiöksi nousseeseen Stehen Spenceriin, joka ryhtyi viime syksynä postaamaan - lähinnä isovanhempia varten - sävellyksiään, joiden tarinat hän sai suoraan kolmevuotiaalta tyttäreltään.
Koska elämääni kuuluu ihanat lapsenlapset (3v ja 1v), tämä Spencerin konsepti puhuttelee. Kun lasten mielikuvitusta ei vielä mikään kahlitse ja kaikki asiat voi linkittää miten tahansa ja mihin tahansa, syntyy ainutlaatuisia tarinoita, jotka valitettavasti jäävät ajan myötä unholaan.
Spencer, säveltäjä, lauluntekijä ja musiikin teorian opettaja, osuu näillä lyhyillä tyttärensä tarinoihin perustuvilla kappaleillaan johonkin, joka koskettaa minua äitinä ja isoäitinä. Pienen tytön tarinoissa kuuluu vielä puheen opiskelu (epäsäännölliset verbit taipuvat kuin säännölliset, ja se tuo oman tunnelmansa lauluihin). Tarinoissa ja sävellyksissä on satua ja todellisuutta ja niiden ydinhenkilöt ovat pieni tyttö ja hänen vanhempansa.
 |
| Kuvakaappaus Instasta |
Spencer säveltää keskustelut ja säilyttää niiden tunnelman ("No that spells rabbit!" ja Funchy The Snowman: "That's just how she pees!!"). Sävellyksissä on jotakin semmoista, johon harvoin törmää: Ne ovat yhdistelmä huumoria, tavallista kotielämää, vanhempien ja lasten välistä rakkautta. Ohikiitäviä hetkiä, kuin kultaisia perhosia, jotka on tallennettu ja jaettu kaikille. Tämmöisenä synkkänä väkivaltaa ja tuhoa uhkuvana aikana näissä kappaleissa värisee ihmisyys ja inhimillisyys kuin betonin raosta esiin puskeva vihreä kasvi.
 |
| Kuvakaappaus Instasta, New Yorker |
 |
| Kuvakaappaus Instasta, The Guardian |
Nämä pikkuisen tytöt tarinat soivat korvamatoina mielessäni nykyään kaiken aikaa eikä se haittaa ollenkaan. Tänään huomasin, että myös muilla on sama korvamato.
 |
| sweater.weather.ceramics |
Kun tuo pieni 3-vuotias on ehkä joskus itse äiti, voin vain kuvitella, miltä silloin tuntuu kuunnella näitä isän tallentamia hetkiä menneisyydestä. Silloin hän näkee itsensä omien lastensa kautta ja pääsee kokemaan jotakin harvinaislaatuista: Oman itsensä pikkuisena tyttönä.
And we flied away...
I love you twenty sixty times
Sunnuntaina on Naistenpäivä. En aio sanoa asiasta mitään. Joudun niin kaamean raastavan raivon valtaan, kun ajattelen sitä, miten naisia kohdellaan kaikkialla maailmassa, että sen sijaan keskityn ihan muuhun.
Haluaisin tietää, missä on Hukka. Se paikka, minne tavarat menevät, kun eivät halua tulla löydetyiksi. Edelleen Arin harmaa pitkä villakangastalvitakki on siellä. Lähes valmis villatakkini on siellä. Ja siellä on myös vuonna 2024 ostamani Niina Vincelotin maalaus Kuuhullu, jonka aioin kehystää ja laittaa seinälle.
 |
Niina Vincelot: Kuuhullu, 2017, akryyli ja öljy, 30cm x 23cm |
Ilmeisesti Hukka ja Varma Paikka sijaitsevat ainakin osittain samalla seudulla. Usein nimittäin Varmaan Paikkaan laitetut esineet siirtyvät suoraan Hukkaan, joka puolestaan rajautuu toisesta päästään maailman reunalle ja sieltä tavarat putovat avaruuteen. Näin sen on pakko olla.
Eilen pääsin vihdoinkin monen viikon jälkeen Espanjan tunnille. Olin jäänyt pahasti opinnoissa jälkeen. Poissaoloni aikana oltiin päästy säännöllisten verbien taivutukseen, ja nämä verbit lisäävät tietysti sanavarastoa tosi paljon. Myös erilaista sanastoa (adjektiiveja, matkailusanastoa ja hyödyllisiä ilmaisuja) oli opiskeltu, joten nyt täytyy panostaa tosissaan. Tunteja on enää kuusi, viimeinen on 14.4. ja sitten on lukukausi takana.
- Joo, se vei jalat alta heti helmikuun alussa ja toipuminen on ollut hidasta. Kaksi antibioottikuuria, käynti päivystyksessä ja lepoa.
Pakkolepo on tosi tylsää. Muuten kyllä velttoilu sujuu, mutta toipumislepääminen on vaikeaa. Tietysti se helpottaa jonkin verran, kun ei vaan pysy pystyssä tai ei saa oikein hengitettyä. Huomaan, että näissä tilanteissa sisimmmästäni nousee luterilaiseen eetokseen verhoutunut hirviö, joka huomauttelee minuutin välein että olisi syytä pyyhkiä pölyt, imuroida, pestä kylppäri, vaihtaa lakanat, mennä töihin ja ryhdistäytyä. Tämmöinen itseruoskinta on huono toipumisilmapiiri, se kun aiheuttaa vaan ylimääräistä stressiä
Olen sitten kutonut vähän sukkia itselle ja muille, materiaalina on ollut jämälankavaraston anti. Jos suinkin Luoja ja muuta tahot suovat, menen maanantaina töihin.
 |
| Sukkia, kukkia ja säärystimet. |
 |
| Tyksin rannekkeella pääsi kaikkiin laitteisiin! |
