Visiitti Wiurilaan

Taas me tädit kävimme sivistymässä. Tällä kertaa retki kohdistui Wiurilan kartanon maille, minulle aivan uuteen paikkaan. Meille ei tuottanut minkäänlaista vaivaa viettää kolme tuntia ihaillen kaikkea kaunista ja kiinnostavaa. Lopulta tietysti söimme, niin kuin tapana on.

Olimme molemmat ihastuneita siihen, kuinka hienoa vuoropuhelua vanhat rakennukset kävivät teosten kanssa. Lisäksi valaistuksesta oli vastannut selvästikin erittäin ammattitaitoinen henkilö. Kun tähän yhtälöön lisätään kaunis aurinkoinen kesäpäivä, kiireettömyys, hyvä seura, maukas ruoka ja teosten monimuotoisuus ja puhuttelevuus, vietimme todellakin hienon päivän Wiurilan kesässä!

Lainaan ohjelmatekstiä:

"Tuntematon aika -yhteisnäyttely levittäytyy puolestaan kaikkiin kartanon talousrakennusten monimuotoisiin näyttelytiloihin sekä puistoalueelle. Esillä on kiinnostava ja monipuolinen kokonaisuus suomalaista nykytaidetta - maalauksia, videoteoksia, veistoksia ja installaatioita.

Näyttely on avoinna  14.6.-25.8. ke-su 11-17. Suljettu juhannuksena 21.-23.6.

Tuntematon aika -näyttelyn taiteilijat:

Mari Antjärvi, Kaj Ard, Soili Arha, Synnöve Dickhoff, Sonja Elenius, Alvar Gullichsen, Inka Hannula, Hannele Heino, Sirpa Häkli, Sanna Juujärvi-Bremer, Jan Jämsén, Tuija Lampinen, Ville Lehtinen, Liisa Kanerva, Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Satu-Maaria Mäkipuro, Mika Natri, Merja Pitkänen, Jaana Saario, Johanna Sarparanta, Tarja Turpeinen, Aino Ulmanen ja Anniina Vainionpää."

Tässä linkki Wiurilan kesän sivuille. 

Mitä rantaveden höyhen kertoi

Heinäkuun puoliväli

Aika oikeasti lentää, valuu sormien läpi, haihtuu ja muuttuu menneeksi kiihtyvällä vauhdilla. Vuoden 2018 kevään ja kesän jälkeen olen yrittänyt jokaisena päivänä tietoisesti olla omassa elämässäni läsnä. Onhan se niin klisee kuin olla ja voi, mutta tuo läsnäoleminen muuttaa elämän laatua. Hetket piirtyvät mieleen. Niistä voi aistia kerroksellisuutta. Olemassaoloa voi kuunnella, ja kun sitä kuuntelee, oppii ja oivaltaa uutta. Ihan kaikesta.

Kissankelloja kesäillassa Askaisissa.

Kun tulee vanhemmaksi, huomaa, ettei julkisivun ja kulissien pitämiseen ole mitään syytä. Ehkä se on jossakin vaiheessa merkityksellistä ja tärkeää ja ns. pelin henki. Nyt on liian vähän aikaa jäljellä, jotta sitä haluaisi yhtään tuhlata teeskentelyyn tai peleihin. On tehtävä asiat itselleen rehellisesti. On osattava tunnistaa omat vahvat ja heikot alueet. Ihminen saa tehdä itsenäisiä päätöksiä oman elämänsä suhteen. Olen onnekas - juuri nyt voin tehdä asioita, jotka koen elintärkeiksi. Oli ehkä hyvin lähellä, että en olisi siihen tilanteeseen koskaan päässyt.

Turkoosi hetki - kuu on lähes täysi.

Tämä on nyt tämmöistä kevyen kryptista pohdintaa, pää on liian täynnä ideoita ja ajatuksia ja häivähdyksiä ja tunnetiloja. Olen ollut alkukesän niin paljon omissa oloissani, että aloin jo tulla mökkihöperöksi. Onneksi ystäväni lähtivät kanssani perjantaina "yhdelle". Rican, Walon, Pelimiehen, Tinatuopin ja Kukan kautta takaisin Ricaan; kello löi neljää kun taksi toi kotiin. Pakko tunnustaa, että seuraavana päivänä kärsin itselleni erittäin harvinaisesta krapulasta. Jos olisinkin pitäytynyt viinissä, kaikki olisi ollut hyvin. Innostuin kuitenkin sekakäyttöön ja kokeilin White Ladya, GT:tä, olutta, viiniä... Onneksi emme sentään menneet Whiskybaariin... Joskus on hyvä kärvistellä. Jos siitä elpyy, hillitty elämä vetää taas puoleensa! Kiitos Neljikkö eli seuralaiseni Tani, Jari ja Maisku! 

Ystävien kanssa irrottelemassa.

Keltainen tuoli

Tänään käynnistyn todella hitaasti. Aamupesulle pitäisi mennä, mutta keksin vaikka mitä muuta tekemistä. Kumma juttu. Mutta ehkä se sallitaan kauniina kesäpäivänä. 

Olen kuitenkin maalannut yhtä tuolia ja yhtä kahvikuppia. Viimeistelyt vielä puuttuvat. 

PS. Olen myös pessyt kaikki peitot ja tyynyt, joten saamattomuus kohdistuu vain välittömään henkilööni...