It is what it is

Tähän saakka olen saanut Majakkasairaalasta lastenlapsia. Nyt odottelen eilisen magneettikuvauksen tuloksia. Tämä tien päälle rakennettu sairaala on tosi hieno, mutta opasteet eivät ole ihan niin selkeitä, kuin voisi toivoa. Tai sitten olin vain vääränlaisessa mielialassa.

 

Viimeisen kuukauden ajan alitajunta on syöttänyt tsunamin lailla kuvamateriaalia. Nimenomaan perhosia, niitä on vatsassa ja myös mielikuvituksessa. Inhoamani tekoaly antoi Google-hakuun seuraavan määritelmän (mukana oli myös lähdetiedot, joita en kuitenkaan kopioi tähän):

 

Perhonen on yksi voimakkaimmista muutoksen, kasvun ja uudestisyntymisen symboleista. Sen elinkaari toukkana, kotelona ja lopulta vapaana lentävänä siivekkäänä muistuttaa meitä siitä, että vaikeatkin elämänvaiheet ja sisäänpäin kääntyminen (koteloituminen) johtavat lopulta kauniiseen lopputulokseen ja uuteen alkuun. 

Perhosen tärkeimmät symboliset merkitykset:

• Muutos ja transformaatio: Perhonen opettaa hyväksymään elämän jatkuvan muutoksen ja päästämään irti vanhasta.
• Vapaus ja ilo: Se edustaa keveyttä, huoletonta olemista ja kykyä nauttia tästä hetkestä.
• Sielu ja henkisyys: Monissa kulttuureissa perhonen kuvastaa ihmisen sielua, henkistä kasvua tai viestiä tuonpuoleisesta.

 

 

Viime viikonloppuna luonnostelin todella pitkään (n. 10v.) miettimääni muotokuvaa. Se itselleni merkityksellinen, koska sen kohde on minulle erittäin tärkeä ystävä. Leikkasin perhossabluunoita niin pontevasti, että melkein unohdin ruokkia Lilli-paran. Hän kuitenkin muistutti olemassaolostaan, kuten kuvistakin näkyy. 

Aloin työstää myös perhosharjoittelumaalauspohjaa (rakastan suomenkielen yhdyssanamahdollisuuksia!); haluan testata, mitkä leikkaamistani perhosista sopivat parhaiten mielikuvaani lopputuloksesta.  

 

Saan sähköpostiini säännöllisesti erilaisia kuvataiteeseen liittyviä kutsuja. Lähetin tänään Teravarnan 16. abstraktien töiden kilpailuun kolme kuvaa. Ainahan näillä saa edes vähän lisää näkyvyyttä. 

 

 

Huomenna soittaa sitten lääkäri ja kertoo tuloksista. 

 

 

 

 

 

 

Sähkömiehiä, muistisairaita, diagnooseja ja muuta hulinaa

Kaikenlaista tapahtuu, mutta arki ja elämä jatkuu silti. Tuon Parkinmäen suhteen olen nyt tehnyt sen, minkä olen voinut. Me tavalliset ihmiset ollaan todella monessa asiassa samanaikaisesti heitteillä ja viranomaisten armoilla. Minne me voitaisiin nyt sijoittaa äiti? Naapurissamme oleva Mäntymäen palvelutalo on ihan samanlainen kuin Parkinmäki. Meillä on epäempaattinen hallitus, jonka mielestä kaikki on kivasti. Petteri Orpo sanoi, että suomalaisilla menee hyvin: ihmisillä on rahaa pankissa ja hyvä mieli. Varmasti joillakin on. Joillakin ei ole. 

Jos meidän hyvinvointiyhteiskunta on menossa vanhusten osalta varastointi-yksiköitten suuntaan, on se kumma että eutanasia-asia ei etene! Kukaan ikäisistäni ei missään nimessä halua joutua tuohon "hoivaputkeen" eikä sinne olisi laitettu äitiäkään, mutta muistisairasta ei voi hoitaa kotona. 

En pääse siitä ajatuksesta, että olen todellakin pettänyt äitini luottamuksen juuri sillä hetkellä, kun hän on hauras ja avuton. En tiedä mitä pitäisi tehdä.

 

Viikonloppuhommia

Samana päivänä kun luin tuon Parkinmäki-jutun Iltasanomista, sain itseäni koskevia terveysuutisia. Niitten hoitamisessa taitaa mennä koko kesä. Kun on elänyt yli 60 vuotta, on selvää että taisteluarpia tulee eikä terveydentila välttämättä kohene. Parasta ennen päivä meni jo ajat sitten, mutta toivottavasti viimeiseen käyttöpäivään olisi vielä aikaa. Haluaisin ehtiä olla muutaman vuoden eläkkeellä ja maalata. 

Kotoperäinen sähkömies

Mutta kuten sanottu, arki ja elämä jatkuu. Viikonloppuna meillä oli mökillä kaiken remppaamisen keskellä hulinaa. Veli vaimonsa kanssa tuli kahville ja meillä riitti juttua moneksi tunniksi. Siihen kirsikaksi kakun päälle saapuivat lapsenlapset Tiuhti ja Viuhti vanhempiensa kanssa syömään Ari-paapan grillimakkaraa ja konttaamaan ympäri pöydänjalkoja.

 

Liesi

Maailmassa parasta on se, että on lähipiiri. Se lähipiiri joka konttaa lattialla ympyrää ja sitten ne muut, osa on sukua, osa ei, mutta yhtä kaikki läheisiä, tärkeitä, mukana iloissa ja suruissa. Niin kuin lauantainakin: kahvia, lasi viiniä, pikkuisen Limoncelloa, keittiön pöytä ja monta sukupolvea. Pidän tätä onnistumisena elämässäni ja olen siitä kiitollinen.

 

Kamat kaapissa

 

 

 

 

 

 

 

 

Parkinmäen palvelutalo

 

Luin tiistaina Iltasanomien toimittajan kokemuksista ja havainnoista turkulaisessa Parkinmäen palvelutalossa.

 

 

Tämä ei voi olla toimitusjohtajan vastaus

 

Äitini on ollut Parkinmäessä lähes neljä vuotta.

 

Laissa on käsite BF (bona fide), joka ei päde tähän.

 

 

Olen RAIVOISSANI ja PETTYNYT, koska me kuvittelimme, että paikka on laadukas ja äiti saisi hyvää hoitoa elämänsä loppuun saakka.

 

Kun kukaan ei 11 kuukauteen vastaa hoitotyostä...

 

Hoitotyöstä vastaava henkilö on ollut sairaslomalla lähes 11 kuukautta, eikä toimitusjohtajan mielestä ole ollut tarvetta sijaiselle. 

Olen tänään kirjoittanut toimitusjohtaja Susanne Karlssonille ja kysynyt, ymmärtääkö hän, että Suomen lainsäädännön mukaan toimitusjohtaja on henkilökohtaisessa vastuussa toiminnasta.  

 

Parkinmaen palvelutalon arvot

 

 

 

 

 

 

Kuvakaappaukset (paitsi Parkinmäen palvelutalon arvot) Iltasanomien artikkelista.

Lue lisää: 

Iltasanomat

YLE

 

Wappuilua keväällä 2026

Vappuun mahtui yllättävän paljon erilaisia juttuja.

Vappuaattona Arskan kanssa siivottiin putkiremontin jäljiltä työkaluja ja muita tavaroita paikoilleen. Pienessä tilassa kaaosta on hyvin vaikea välttää, kun kaappien sisältö on pitänyt tyhjentää muuttolaatikoihin ja pöydälle ja kaikille mahdollisille tasoille. 

 

Siitä huolimatta Vapunpäivänä meitä oli kahdeksan henkilöä ruokailemassa eikä kukaan jäänyt nälkäiseksi. Sää oli tänä vuonna niin keväinen, että syötiin terassilla. Pikkuihmiset saivat leikkiä ilmapalloilla, se oli varsinkin puolitoistavuotiaasta tosi jännää. Ja varsinkin kun pamahti! Juotiin myös maljat erään avioliiton loppumetreille – eron loppuvaihe lähti käyntiin eikä sitä kukaan surrut. Päinvastoin.

 

Viikonloppuun mahtui myös yllätyssynttäri-brunssi. Sankari itse oli alunperin heittänyt idean, että syötäisiin porukalla juhlan kunniaksi. Osallistujia oli monta ja  synttärisankaria lukuunottamatta kaikki ajoivat parin tunnin matkan juhlapaikalle. Harvoin käy niin, että juhlista jää paha mieli. Oli sydäntäsärkevää katsella, kun aikuinen juhlakalu saapui paikalle kuin loukattu kuninkaallinen. Ei hymyä, ei tervehdystä. Sankarin isä oli järjestänyt yhdessä muiden läheisten kanssa tilaisuuden ja maksoi sen myös. Sankarin Significant Other, joka tapasi suurimman osan muista juhlijoista ensimmäistä kertaa, tunsi olonsa varmasti vaikeaksi pahantuulisen sankarin vieressä. Olin vielä illalla todella pahoillani juhlien järjestäjien puolesta. En voi ymmärtää, ettei täysi-ikäisellä ihmisellä ole käytöstapoja vaan oikeasti pokkaa istua murjottamassa, kun ihmiset osoittavat hänelle, kuinka paljon hänestä välitetään. Oli varmasti hämmentäviä pohdintoja itse kullakin parituntisen kotiin paluun aikana.

Jopa paikalla ollut alle 10-vuotias huomasi oudon käytöksen ja kommentoi sitä, kun poistuimme paikalta.

”Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa” – voi olla ettei halukkaita juhlien tai minkään muunkaan mukavan järjestäjiä ole jatkossa ainakaan jonoksi asti.

 

Sain mökillä istutettua taimet väliaikaisesti multasäkkeihin. Lähiviikkojen aikana saadaan keittiön yläkaapit sekä uuni ja liesi paikoilleen. Sitten haetaan vähän enemmän multaa, ja istutetaan taimet kunnolla lopullisille sijoituspaikoilleen.

On aivan ihanaa elää kevättä ja seurata taas, kuinka luonto muuttuu joka päivä. Mökillä saadaan kohta vetää henkeä. Varsinkin Ari on tehnyt valtavasti hommia ja ansaitsee lepoa, rauhaa ja kireitä siimoja!