20 maaliskuuta 2024

Lymfahierontaa

Olen tainnut jo mainitakin, että viime kesänä oli kaikin puolin paha olla, henkisesti ja fyysisesti. Olin jotenkin jumissa. Tuntui, että ajatus ei kulkenut eikä kroppa toiminut niin kuin piti. Aloitin sitten lääkärin kanssa neuvoteltuani elämäntaparemontin, johon halusin sisällyttää myös lymfahoidon.

En varsinaisesti tiennyt lymfahoidosta paljoakaan, mutta minulla oli käsitys, että se auttaa elimistön nestetasapainoa ja -kiertoa ja sen semmoista muuta, mistä en edes tiedä mitään, mutta mikä silti on olemassa.

 

Kuvia Alisa Lempisen työtilasta


Hierontahan sellaisena kuin se yleensä käsitetään on aika ronskia puuhaa. Se auttaa, mutta olen aina kokenut todella vaikeaksi rentoutua sellaisessa käsittelyssä, jossa koko kroppa vaistomaisesti puolustautuu. Lisäksi ainakin minua haittaa puhuminen hieronnan aikana. Sekään ei edesauta rentoutumista.

Löysin Alisa Lempisen googlettamalla eli täysin sattumanvaraisesti. Tiesin heti ensimmäisellä ovenavauksella, että olin tullut oikeaan paikkaan. Tilassa vallitsi seesteinen tunnelma ja Alisa itse antoi avoimen ja ystävällisen vaikutelman. Tässä tapaamisessa käytiin ensin läpi omaa tilannettani ja luotiin luottamuksellista suhdetta. 

Varsinainen hieronta oli sitä, mitä olen aina etsinyt.

Alisan nettisivuilla sanotaan näin: Lymfaterapia on turvotusta vähentävää, kipua lievittävää ja rentouttavaa hoitoa. Käsin tehtävä hoito on miellyttävän hellävaraista ja otteet ovat lempeät. Hoito kohdistuu ihoon ja ihonalaiseen kudokseen, jolloin imuneste eli lymfa siirtyy tehokkaasti pois kudoksesta ja turvotus vähenee.

Sellaiset ihmiset, joiden elämää väkivalta on tavalla tai toisella rikkonut, tarvitsevat lempeää kosketusta. Lymfaterapia on kevyttä, sivelevää, lievästi manipuloivaa ja se noudattaa elimistön nestekiertoa. Taustalla soi hyvin hiljainen meditaatiomusiikki ja vaikka työtila on keskellä Turkua Yliopistonkadulla, tilassa on hiljaista ja rauhallista.

Lymfaterapiassa (omalla kohdallani) hieronta alkaa jaloista ylöspäin kohti päätä. Ensin käsitellään vartalon etuosa (jalat, kyljet, kädet, pää), sitten käännytään vatsalleen, ja hieronta jatkuu vastaavasti jaloista alkaen kohti päätä. 

Heti ensimmäisellä kerralla pääsin sellaiseen rentoutumisen tilaan, johon hyvin harvoin pääsen. Olen joulutaukoa lukuun ottamatta käynyt noin kerran kuussa. Veikkaan, että tämä hieronta on isossa osassa siinä, että syksyn aikana huomaamatta painostani hävisi kymmenen kiloa. Jos mahdollista, kävisin hieronnassa joka viikko. Kaltaiselleni ihmiselle, jonka ajattelu ja mielikuvitus käy jatkuvasti ylikierroksilla liiallisen ympäristöstä tulevan ärsykevyöryn takia ja nukahtaminenkin on toisinaan todella työlästä, lymfaterapian kaltainen hoito  antaa mahdollisuuden rentoutua ja vapautua kaikesta sisäisestä ja ulkoisesta hälinästä. Lisäksi lempeä kosketus hoitaa niin ruumiin kuin sielunkin kipua.



Lisätietoa: Fysioterapia Alisa Lempinen

 

18 maaliskuuta 2024

Ranskalaiset korvarenkaat

Otto-siskon-tyttöni Clara (katso sukuselvitys tästä) tekee koruja. Hassu juttu, kummityttöni Vilma, edellä mainittu Clara sekä minä innostuimme toisistamme tietämättä korujen tekemisestä pari vuotta sitten. Kaikilla on oma tyyli. Minun tuotantoni on satunnaista harrastustoimintaa, mutta Clara tekee koruja enemmänkin. Hänet löytää Instasta nimellä @WovenMurmur.

Tilasin Claralta kuvassa näkyvät korvakorut. Hopeaa ja merenvihreää. Korut ovat ihanat ja tulen käyttämään niitä paljon.


 

 

04 maaliskuuta 2024

Neråkasta ruåkaa

Olimme eilen ulkona syömässä, koska oli aihetta juhlaan. Olemme istuskelleet Nerå:n terassilla silloin tällöin, mutta nyt söimme ravintolassa ensimmäistä kertaa. Ai että oli hyvää! Söimme alkupalavalikoiman ja pääruuaksi pariloitua siikaa shampanjarisoton kera.

 


Ravintolasali ei ollut suuri. Onneksi olimme varanneet pöydän, sillä lähtiessämme ovella jonotettiin.

29 helmikuuta 2024

Duploja

Otin eilen työpäivän päätyttyä poikani kyytiin ja ajoimme tyttäreni luokse. Pikkiksen iskä on välillä illat töissä. Silloin tyttäreni on aamusta iltaan lapsen kanssa ja se on aika rankkaa. Toinen on puhki töistä ja toinen päiväkodin hulinasta.

Meistä ei ollut ehkä mitään käytännön apua, mutta kehuimme enon kanssa kaikkea, mitä Pikkis teki. Kun ruokailut ja muu semmoinen oli hoidettu, istuimme koko joukko lastenhuoneen lattialla ja rakensimme duploilla.

Nyky-Duplojen värit ovat  i h a n i a !!

Omat lapseni ovat aina valittaneet, etten leikkinyt heidän kanssaan tarpeeksi. En tiedä miksi se olikin minulle ihan hirveän vaikeaa. Askartelin heille kyllä kaikenlaista ja muutenkin keksin tekemistä, mutta leikkiminen - se ei vaan onnistunut.

Eilen siinä rakentamisen huiskeessa totesin, että tässähän minä nyt sitten leikin teidän kanssa, enää ei ole syytä valittaa.

Pikkis on oppinut rakentamaan torneja palikoista, hän osaa hienosti koota ja purkaa Duplo-rakennelmia. Samalla jutellaan ja opitaan sanoja Duplo-eläinten avulla.

 

 

28 helmikuuta 2024

Kalevalan päivä

Tänään on Kalevalan päivä ja pappani syntymästä on kulunut 114 vuotta. Hän oli semmoinen pappa, joka kävi sodan ja koki perheensä kanssa kodin menetyksen. Isäni on syntynyt evakkomatkalla. Perhe palasi välirauhan aikana kotiin Karjalaan, mutta joutui lähtemään uudelleen. Tällä kertaa pysyvästi. He asuivat Kiviniityn tilalla Mouhijärvellä, mummo ja pappa, kuolemaansa saakka.

Evakkous periytyy mielentilana ilmeisesti ainakin kolmen sukupolven ajan. Sotasukupolven lapset ja lapsenlapset eivät ole koskaan oikein osanneet luottaa itänaapuriin, mikä sittemmin on osoittautunut ihan päteväksi suhtautumistavaksi.

Itse olen syntynyt alle 20 vuotta sodan loppumisen jälkeen. Kun nyt ajattelee aikaa saman verran taaksepäin, ymmärtää, kuinka lähellä sotakokemus lapsuudessani oli. Omat lapseni syntyivät lama-aikana. Sekin jätti jälkensä. Lapsenlapseni on syntynyt pandemian jälkeen, Venäjän Ukrainaan kohdistaman murhahyökkäyksen aikana.

Isot murheet havisevat lähellä, mutta siitä huolimatta meillä on nyt rauha. Yhteiskuntakin on melko vakaa, vaikka hallitus tekee kaikkensa, ettei olisi. Näistä kirjoituksistani voi varmaankin melko selkeästi arvata, mitä mieltä olen Kokoomus-Persu-hallituksesta...

No mutta enivei....

Itse kunkin arki kulkee omia latujaan. Maailmanpolitiikka jyllää, mutta joku on huolissaan raha-asioista, toinen työstään, kolmas murehtii, kun tukka on huonosti. Ihmisten todellisuudet ovat moninaisia.

Olen jatkanut mm. korujen tekemisen parissa. Se on rentouttavaa, vaikka välillä sitäkin joutuu tekemään hampaat irvessä. Odotan innolla, että tulee kevät ja saan käyttää vihreää puseroa ja siihen sävytettyä rannekorua. Musta-hopeaista olen jo käyttänytkin.

Kuvassa näkyvä kolmas koru on tehty voimaannuttamaan pitkäaikaista ystävääni, joka sairastaa syöpää. Toivon oikeasti, että korukivet ja omat ajatukseni auttaisivat ja antaisivat omalta osaltaan sairaudelle lähtöpassit. 

Ja se tukka sitten! Olen ehkä kertonutkin, että jo abi-luokan kronikassa hiuskompleksini on mainittu (vuosi 1980). Sain kampaajaltani Seijalta kuvan hiuksistani heti leikkauksen jälkeen. Eihän tukka näytä yhtään pahalta! Olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että en vaan osaa sitä laittaa, koska olen jämähtänyt vanhoihin tapoihin. Mea culpa, näin se on!

Hiuskuva (c) Seija Lehtinen

Eilen sain päättelyä vaille valmiiksi bonuslapsenlapsi-Jessen villasukat. Kuvissa myös Lillin leluja (niitä riittää) sekä vuosipäiväkukat Ukrainalle.
 
Kun tätä elämäänsä miettii, tuntuu ettei juurikaan tapahdu mitään. Ja kuitenkin koko ajan tapahtuu; ei mitään suurta, mutta semmoista pientä. Elämää.