Rinnan yläsivuneljänneksen syöpä, duktaalinen kasvain

Leikkaus sujui hyvin. 

Olin henkisesti varautunut semmoiseen Frankensteinin hirviö -fiilikseen eli että makaisin kauheissa tuskissa lihakimpaleina metallisella siirrettävällä lavetilla, lääkäreillä olisi valtavat käyräneulat ja mustaa pikilankaa, joilla he neulovat meikäläisen kasaan. 

Joo ei. 

Laskin, että minua on tämän viiden viikon prosessin aikana hoitanut noin 25 ammattilaista alkaen siitä ensimmäisestä mammografialaitteen käyttäjästä päätyen kotiuttaneeseen hoitajaan. Jokainen on tehnyt työtään rauhallisesti ja ammattimaisesti. Poikkeuksena numero 26 eli vastaanottovirkailija, jolta yritin hakea sairaslomatodistusta viime maanantaina. Se unohtui antaa mukaan leikkauspäivänä. Päiväkirurginen ja kirurginen luukku sijaitsevat vierekkäin A-sairaalan kolmannessa kerroksessa. Ne ovat samassa tilassa noin 50 cm päässä toisistaan. Jouduin käymään henkisen taiston, että kirurgisen osaston hoitaja pystyi ottamaan päiväkirurgisen osaston poissaolevan hoitajan pöydältä kirjekuoren, jossa oli päällä nimeni ja sisällä sairaslomatodistus, ja ojentamaan sen minulle. Kyseessä oli hallinnollisesti eri pöytä, kuten hoitaja minulle kahteen tai kolmeen kertaan ilmoitti, eikä se toinen pöytä siten kuulunut hänen organisaatioonsa.

Olen tehnyt yli 30 vuotta palveluammattihommia. Jätin sen kertomatta hänelle. 

Parantumismielialasielunmaisema.

 

Vaikka leikkauskohta näyttää runnellulta, se ei särje. Kuvakin olisi olemassa, mutta en julkaise sitä. Rintaparka on ollut nyt 5 viikkoa runneltu. Odotan, että haavat parantuvat ja sitä ne ilmeisesti tekevät, koska kumpikin leikkaushaava kutiaa sillälailla tervehtyvästi. Sen jälkeen, patologin lausunnon perusteella, tehdään hoitosuunnitelma.

Perhoskokeilu eri materiaaleilla.

Sairaslomalla saa ilmeisesti olla vaan ja tervehtyä. Pääni on rakennettu jotenkin vinksalleen, koska on koko ajan sellainen olo että pitäisi tehdä jotain. Siivota vaatekaapit, keittiön kaapit, jääkaappi, maalata keskeneräisiä kuvia ja niitä jotka ovat vasta ideoina päässä, suunnitella juttuja, hoitaa puutarhaa, siivota mökillä...

Villi veikkaus, että hyvin monen muun potilaan ajatuskulku saattaa hortoilla vastaavilla poluilla. Oikeasti pitäisi nyt olla rauhassa, kuntouttaa kättä ja olkapäätä, elää terveellisesti ja kerrata espanjan numeroita, verbejä yms. kielioppia.

 

Rintasyöpä

Olen aina käynyt joukkotutkimuksissa. Kävin tänäkin vuonna (23.4.), jonka jälkeen  sain 5.5.2026 soiton ja kutsun tulla uudelleen mammografiaan ja ultraan. Ari lähti mukaan. (EDIT: Koska ultrassa kasvain näkyi selkeästi, siitä otettiin saman tien koepalat, jotka seuraavalla viikolla patologin tutkimuksissa osoittautuivat yleisimpään rintasyöpätyyppiin kuuluvaksi kasvaimeksi.) Sillä kerralla sain syöpädiagnoosin. Röntgenlääkäri sanoi, että tämä on nyt kuin juna, jonka kyytiin hyppään. Kaikki menee automaattisesti eteen päin ja noin neljän viikon kuluttua on leikkaus.

 

Terveystalo 23.4.2026

Niin tämä on mennytkin. Asia siirtyi TYKSin organisaatioon, jossa näyttää olevan hyvin selvät sävelet rintasyöpäpotilaiden hoitamiseksi. Seuraavana tiistaina (12.5.) sain soiton, jossa kerrottiin, että viikon päästä on magneettikuvausaika. Sen jälkeen sain tiedon kirurgin vastaanotosta, joka oli eilen. Huomenna alkaa sairasloma. Menen silloin gammakuvaukseen ja perjantaina leikkaukseen. 

Eilisellä vastaanotolla saimme Arin kanssa kuulla, mistä on kysymys ja saimme myös esittää kysymyksiä. Lopuksi sain hoitajalta nipun ohjeita ja kävin labrassa. Kaikki kulkee todellakin kuin juna.

 

TYKS 26.5.2026

Tämä koko juttu vaikuttaa asialta, jossa tulee olemaan lukematon määrä vivahteita, tunteita, tuntemuksia, hoitoja, käänteitä enkä osaa kaikkea edes kuvitella. Eilisestä lähtien olen kuulunut Facebookin vertaistukiryhmään, jossa syöpä ja sen läpikäyminen avautuu kunkin henkilökohtaisen kokemuksen kautta.

Liityin eilen Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseen. Minulle se on aina kulminoitunut Meri-Karinaan. Kun isäni 1993 kuoli syöpään, pyysimme kukkien sijaan lahjoituksia kyseista paikkaa varten, joka oli suunnitteilla. Siellä seinällä on laatta, jossa on isäni nimi. Seinillä on myös useita kuvateoksiani. Meri-Karina on paikka, jossa Hanna vietti viimeiset hetket, samoin moni muu viime vuosina edesmennyt läheinen. 

Minulla on kaksi ystävää, joista toisella oli rintasyöpä ja toinen elää syövän kanssa lopun elämäänsä. Molemmat olivat heti valmiita olemaan vertaistukena. Olen saanut tukea myös todella monelta muulta, joten ei ole tarvinnut olla yksin uuden tilanteen kanssa. Lähipiiri, joka on siis laajennettu perhe mukaanlukien hyvät ystävät, on ollut tukena, ja Ari on halunnut olla mukana tässä kaikessa alusta saakka.

 

Lähihoitaja Lilli 13,5v.

 

En tiedä miten muut ovat reagoineet syöpä-diagnoosiin. Itselleni ensimmäinen ajatus oli kuolema. Se on niin tiiviisti ja monella tavalla myös omassa elämässä koetusti yhteydessä syöpään. Toisaalta oma äitini on selvinnyt rintasyövästä. Diagnoosin tehnyt lääkäri sanoi, että me hoidamme sinut terveeksi.  

Tiedän, että tämä on naisten yleisin syöpä ja hoitovaste on hyvä. Kasvain löytyi ajoissa - en olisi lääkärin mukaan voinut sitä itse tässä vaiheessä löytää - eikä se ole levinnyt imusolmukkeisiin. Tämä kuitenkin tapahtuu nyt, minulle enkä ole koskaan ennen ollut tässä tilanteessa. Tulevista hoidoista tiedän sen, että saan ainakin sädehoitoa. Hysteerisenä tukkaongelmaisfriikkinä pelkään tietysti, että saan solumyrkkyjä ja tukka lähtee. Se ei toisaalta kuitenkaan liene se pahin seuraus, mutta näkyvin se on. 

Tämä tulee sävyttämään tulevan kesän kaikkea toimintaa ja myös aikatauluttamaan sitä. Ajatuksena on, että käyn töissä normaalisti eikä tässä vaiheessa ole syytä epäillä ettenkö voisi näin toimia. Paljon riippuu siitä, mitä hoitoja tulee eteen ja miten kroppa niihin reagoi.

Tämä on ollut 5.5. lähtien erottamaton osa elämääni ja se on sitä, kunnes lääkäri sanoo, että olen terve.  

 

 

It is it.

Sen lisäksi, että olen monen muun tavoin liittynyt syöpäpotilaiden joukkoon, odottelen tässä lakana-aalloilla, että molemminpuolinen poskiontelotulehdus (kaupan päälle sain myös silmätulehduksen) paranisi antibioottikuurilla (ja kortisonivoiteella) päästäkseni ensi viikon perjantaiksi sovittuun leikkaukseen.

 

Lakana-aallokko.

Bongaa polvi. 

Sinnittelin kaksi päivää töissä, mutta aloin kuulostaa - ja varsinkin olo alkoi olla samanlainen kuin ennen helmikuista keuhkokuumetta. Kävin  siis lääkärissä ja hyvä niin. Ellei kirurgi tiistaina toisin määrää, lääkekuurin pitäisi ehtiä tehota ennen perjantaita.

 

Näkymä sairaspedistä. 

Oikealla läjä puhtaita vaatteita, 

jotka eivät näytä siirtyvän kaappiin itsekseen.

Ari on kulkenut mukana lääkärikäynneillä ja ollut tässä muutenkin läsnä. Irtokarkkeja, Omareita, suklaata ja muuta tärkeää on tuotu kaupassa tarvittaessa. Jännä juttu, että irtokarkkipusseihin onnistuu aina kömpimään muutama tosi paha karkki, joita ei vaan voi syödä. Paitsi kun kaikki muut karkit on syöty. Näin kävi nytkin, tosin kuvan sokerihuurretut liivatemadot olivat NIIN pahoja, että heitin ne roskiin.

 

Kaikkein ällöimmät karkit.

Meillä oli viikko sitten vanhempi tyttärenpoikani 3,5v. mökillä yökylässä - kuten ehkä mainitsin - ja se Isojen Poikien Reissu on ollut niin onnistunut, että hän oli eilen kysynyt vanhemmiltaan, voisiko hän taas vaikka viimeviikolla päästä mökille reissuun.  Saadaan siis olla iloisia, että osattiin hoitaa häntä noinkin hyvin. Jouduin kuitenkin lähettämään hänelle viestin, että Timmu on nyt kipeä, mutta heti kun olo on parempi, nähdään taas.

 

Lapsenlapsille mökkileluiksi.

Paitsi hiuslakka.

 

EDIT: Kokeilen aina välillä, miten kirjoittamani teksti kääntyy Googlella englanniksi, ranskaksi, italiaksi tai espanjaksi. Kokeilin kahta ensiksi mainittua ja oli aika hassua huomata, että ranskankielinen konekäännös oli periaatteessa täysin oikein. Sen sijaan englanniksi käännös oli kehno. 

 

- Simmottos sit, sanos mummu Turust. (Tätä se ei kyllä osaa kääntää.)

 

  

 

It is what it is

Tähän saakka olen saanut Majakkasairaalasta lastenlapsia. Nyt odottelen eilisen magneettikuvauksen tuloksia. Tämä tien päälle rakennettu sairaala on tosi hieno, mutta opasteet eivät ole ihan niin selkeitä, kuin voisi toivoa. Tai sitten olin vain vääränlaisessa mielialassa.

 

Viimeisen kuukauden ajan alitajunta on syöttänyt tsunamin lailla kuvamateriaalia. Nimenomaan perhosia, niitä on vatsassa ja myös mielikuvituksessa. Inhoamani tekoaly antoi Google-hakuun seuraavan määritelmän (mukana oli myös lähdetiedot, joita en kuitenkaan kopioi tähän):

 

Perhonen on yksi voimakkaimmista muutoksen, kasvun ja uudestisyntymisen symboleista. Sen elinkaari toukkana, kotelona ja lopulta vapaana lentävänä siivekkäänä muistuttaa meitä siitä, että vaikeatkin elämänvaiheet ja sisäänpäin kääntyminen (koteloituminen) johtavat lopulta kauniiseen lopputulokseen ja uuteen alkuun. 

Perhosen tärkeimmät symboliset merkitykset:

• Muutos ja transformaatio: Perhonen opettaa hyväksymään elämän jatkuvan muutoksen ja päästämään irti vanhasta.
• Vapaus ja ilo: Se edustaa keveyttä, huoletonta olemista ja kykyä nauttia tästä hetkestä.
• Sielu ja henkisyys: Monissa kulttuureissa perhonen kuvastaa ihmisen sielua, henkistä kasvua tai viestiä tuonpuoleisesta.

 

 

Viime viikonloppuna luonnostelin todella pitkään (n. 10v.) miettimääni muotokuvaa. Se itselleni merkityksellinen, koska sen kohde on minulle erittäin tärkeä ystävä. Leikkasin perhossabluunoita niin pontevasti, että melkein unohdin ruokkia Lilli-paran. Hän kuitenkin muistutti olemassaolostaan, kuten kuvistakin näkyy. 

Aloin työstää myös perhosharjoittelumaalauspohjaa (rakastan suomenkielen yhdyssanamahdollisuuksia!); haluan testata, mitkä leikkaamistani perhosista sopivat parhaiten mielikuvaani lopputuloksesta.  

 

Saan sähköpostiini säännöllisesti erilaisia kuvataiteeseen liittyviä kutsuja. Lähetin tänään Teravarnan 16. abstraktien töiden kilpailuun kolme kuvaa. Ainahan näillä saa edes vähän lisää näkyvyyttä. 

  

Huomenna soittaa sitten lääkäri ja kertoo tuloksista. 

 

 

 

Sähkömiehiä, muistisairaita, diagnooseja ja muuta hulinaa

Kaikenlaista tapahtuu, mutta arki ja elämä jatkuu silti. Tuon Parkinmäen suhteen olen nyt tehnyt sen, minkä olen voinut. Me tavalliset ihmiset ollaan todella monessa asiassa samanaikaisesti heitteillä ja viranomaisten armoilla. Minne me voitaisiin nyt sijoittaa äiti? Naapurissamme oleva Mäntymäen palvelutalo on ihan samanlainen kuin Parkinmäki. Meillä on epäempaattinen hallitus, jonka mielestä kaikki on kivasti. Petteri Orpo sanoi, että suomalaisilla menee hyvin: ihmisillä on rahaa pankissa ja hyvä mieli. Varmasti joillakin on. Joillakin ei ole. 

Jos meidän hyvinvointiyhteiskunta on menossa vanhusten osalta varastointi-yksiköitten suuntaan, on se kumma että eutanasia-asia ei etene! Kukaan ikäisistäni ei missään nimessä halua joutua tuohon "hoivaputkeen" eikä sinne olisi laitettu äitiäkään, mutta muistisairasta ei voi hoitaa kotona. 

En pääse siitä ajatuksesta, että olen todellakin pettänyt äitini luottamuksen juuri sillä hetkellä, kun hän on hauras ja avuton. En tiedä mitä pitäisi tehdä.

 

Viikonloppuhommia

Samana päivänä kun luin tuon Parkinmäki-jutun Iltasanomista, sain itseäni koskevia terveysuutisia. Niitten hoitamisessa taitaa mennä koko kesä. Kun on elänyt yli 60 vuotta, on selvää että taisteluarpia tulee eikä terveydentila välttämättä kohene. Parasta ennen päivä meni jo ajat sitten, mutta toivottavasti viimeiseen käyttöpäivään olisi vielä aikaa. Haluaisin ehtiä olla muutaman vuoden eläkkeellä ja maalata. 

Kotoperäinen sähkömies

Mutta kuten sanottu, arki ja elämä jatkuu. Viikonloppuna meillä oli mökillä kaiken remppaamisen keskellä hulinaa. Veli vaimonsa kanssa tuli kahville ja meillä riitti juttua moneksi tunniksi. Siihen kirsikaksi kakun päälle saapuivat lapsenlapset Tiuhti ja Viuhti vanhempiensa kanssa syömään Ari-paapan grillimakkaraa ja konttaamaan ympäri pöydänjalkoja.

 

Liesi

Maailmassa parasta on se, että on lähipiiri. Se lähipiiri joka konttaa lattialla ympyrää ja sitten ne muut, osa on sukua, osa ei, mutta yhtä kaikki läheisiä, tärkeitä, mukana iloissa ja suruissa. Niin kuin lauantainakin: kahvia, lasi viiniä, pikkuisen Limoncelloa, keittiön pöytä ja monta sukupolvea. Pidän tätä onnistumisena elämässäni ja olen siitä kiitollinen.

 

Kamat kaapissa