Sen sijaan pitkään odottanut kukka tuli valmiiksi. Kulleron, pionin ja unikon risteytys eli työnimeltään punainen kukka on vernissaa vaille valmis.
07 marraskuuta 2011
Punainen kukka
Sen sijaan pitkään odottanut kukka tuli valmiiksi. Kulleron, pionin ja unikon risteytys eli työnimeltään punainen kukka on vernissaa vaille valmis.
04 marraskuuta 2011
Raunioiden houkutus - utuinen Rooma
Keskiviikkoiltana, marraskuun toisena päivänä Aurajoen rannassa Galleria Joellan ovet avautuivat Roomaan. Pimeään iltaan hehkui valo galleriasta ja suuret kuvapinnat näkyivät ulos asti.
Tilaa hallitsee kuvassa näkyvä etualan Raunioiden houkutus sekä taustalla näkyvä Melankolia. Raunioiden takana sijaitsee vanerille vedostettu hevosta kuvaavan patsaan osa, teksen nimikin on osuvasti Osa. Raunioita vastapäätä puolestaan hehkuu punaisen ja okran sävyissä huoneen nurkka, kuva Augustuksen talosta Rooman palatinuksen uumenista (Katoaminen). Kivileijonat vartioivat sisääntuloa oven molemmin puolin (Melankolian ääni I, Melankolian ääni II).
Rooma on mykistävä. Itse en ole siellä käynyt, mutta molemmat lapseni ovat. Varsinkin Nellin ilme, jonka ystävä on juuri oikealla hetkellä vanginnut, kertoo siitä hämmentävästä epäuskon ja ihastuksen sävyttämästä haltioitumisesta, joka välittömästi valtaa ilmapiirejä herkästi aistivan visuaalisen ihmisen.
Lauran kuvissaan käyttämä tekniikka on minulle tuntematon. Sen verran tiedän, että valokuvia on ensin käsitelty, sitten niitten väripigmentti on siirretty alustalle (kangas, vaneri). Suuret kuvapinnat ja utuisuus toivat taianomaisen hämyn ja haltioitumisen hyvin esiin. Yksityiskohtien irrottaminen kontekstistaan puolestaan on mielestäni kiinnostavaa. Koska pieni galleriatila täyttyi hyvin nopeasti avajaisvieraista, teoksia on mentävä katsomaan uudestaan kuullakseen mitä ne kertovat.
![]() |
| Kuva Laura Miettinen, Raunioiden houkutus, Galleria Joella |
Rooma on mykistävä. Itse en ole siellä käynyt, mutta molemmat lapseni ovat. Varsinkin Nellin ilme, jonka ystävä on juuri oikealla hetkellä vanginnut, kertoo siitä hämmentävästä epäuskon ja ihastuksen sävyttämästä haltioitumisesta, joka välittömästi valtaa ilmapiirejä herkästi aistivan visuaalisen ihmisen.
| Nelli, Rooma, 2008 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
