25 heinäkuuta 2022

Sohvanhuolto

 

 

Aloitin vihdoin perjantaina kauan suunnittelemani pienen sohvarempan.

16-vuotias kahden terrierin kynsimä sohvamme oli huollon tarpeessa. Päällisiä on pesty ja koko sohvakin (myös tyynyt) on Liedossa asuessamme pesty pesurilla. Siitä on kuitenkin kulunut jo aikaa.
 
Nyt on viimeinenkin istuintyynyn päällinen koneessa pitkässä pesuohjelmassa, mukana tahranpoisto. Kaikkia tyynyjä on tuuletettu pari päivää. 
 
Pohjan selkänojan puoleinen kiinnitys on pettänyt jossakin vaiheessa. Niittasin sen kiinni. Huomasin myös, että koko takareuna pitäisi kiristää ja niitata uudelleen, koska sohvan aikoinaan verhoillut henkilö on leikannut ylijäämäkankaan (samettia) aivan niittien rajasta eli irtoamisvaara on edelleen olemassa. Koska käytössäni kotona on "manuaaliniittaaja" sekä käsivoimia ja niittejäkin rajallinen määrä, tähän pohja-asiaan palaan vielä myöhemmin uudelleen.
 
Sohva on nyt imuroitu ja nahkaosat varovasti pesty. Näillä huoltotoimenpiteillä tämän pitäisi kestää täysi-ikäisyyteen saakka, ja ehkäpä kauemminkin.

Cora (2002 - 2012)