Kävimme sunnuntaina Arskan kanssa elokuvissa. Edellisestä kerrasta on pitkä aika. Raision Myllyssä on uusi Finnkinon teatteri, jonka testasimme. Istuimissa säätyy niin selkänoja kuin jalkatuki, kullakin katsojalla on oma liikuteltava pöytä, jossa on syvennys juomapullolle tai -mukille. Edessä ja takana on niin paljon tilaa, ettei tarvitse nousta väistämään ohikulkijoita eikä kukaan voi potkia selkänojaa. En voinut olla muistelematta 70-luvun elokuvateatteita, joissa oli taittuvat puuistuimet ja kahden sentin pehmuste. Edessä istuva peitti pahimmillaan koko elokuvan.
Klaus Härön ohjaus Rakkaani, merikapteeni oli tasapainoinen ja kaunis elokuva. Kolme päähenkilöä James Cosmo (Howard), Brid Brennan (Annie) ja Catherine Walker (Grace) olivat vaikuttavia vähäeleisellä mutta puhuttelevalla näyttelemisellään. Arvostin myös elokuvan musiikkia ja tilaa, joka annettiin maisemalle.
Elokuva oli monin paikoin ikään kuin tuttu ja siksi kovin ajatuksia herättävä. Kun on itse tässä vaiheessa elämää, voi vähitellen ymmärtää eri ikäkausien ja elämäntilanteiden prismankaltaisia heijastuksia. Meistä kukin katsoo maailmaa omasta uniikista näkökulmastaan, omien kokemustensa suodattimen läpi. Sama hetki voi olla monta eri hetkeä riippuen siitä, kuka sen kokee. Klaus Härö toi mielestäni tämän kauniisti ja herkällä otteella näkyväksi elokuvassa.
Loppujen lopuksi kukaan ei välttämättä ole kovin väärässä tai oikeassa - viimekädessä haluamme tulla nähdyksi ja rakastetuksi.