Tänään on Kalevalan päivä ja pappani syntymästä on kulunut 114 vuotta. Hän oli semmoinen pappa, joka kävi sodan ja koki perheensä kanssa kodin menetyksen. Isäni on syntynyt evakkomatkalla. Perhe palasi välirauhan aikana kotiin Karjalaan, mutta joutui lähtemään uudelleen. Tällä kertaa pysyvästi. He asuivat Kiviniityn tilalla Mouhijärvellä, mummo ja pappa, kuolemaansa saakka.
Evakkous periytyy mielentilana ilmeisesti ainakin kolmen sukupolven ajan. Sotasukupolven lapset ja lapsenlapset eivät ole koskaan oikein osanneet luottaa itänaapuriin, mikä sittemmin on osoittautunut ihan päteväksi suhtautumistavaksi.
Itse olen syntynyt alle 20 vuotta sodan loppumisen jälkeen. Kun nyt ajattelee aikaa saman verran taaksepäin, ymmärtää, kuinka lähellä sotakokemus lapsuudessani oli. Omat lapseni syntyivät lama-aikana. Sekin jätti jälkensä. Lapsenlapseni on syntynyt pandemian jälkeen, Venäjän Ukrainaan kohdistaman murhahyökkäyksen aikana.
Isot murheet havisevat lähellä, mutta siitä huolimatta meillä on nyt rauha. Yhteiskuntakin on melko vakaa, vaikka hallitus tekee kaikkensa, ettei olisi. Näistä kirjoituksistani voi varmaankin melko selkeästi arvata, mitä mieltä olen Kokoomus-Persu-hallituksesta...
No mutta enivei....
Itse kunkin arki kulkee omia latujaan. Maailmanpolitiikka jyllää, mutta joku on huolissaan raha-asioista, toinen työstään, kolmas murehtii, kun tukka on huonosti. Ihmisten todellisuudet ovat moninaisia.
Olen jatkanut mm. korujen tekemisen parissa. Se on rentouttavaa, vaikka välillä sitäkin joutuu tekemään hampaat irvessä. Odotan innolla, että tulee kevät ja saan käyttää vihreää puseroa ja siihen sävytettyä rannekorua. Musta-hopeaista olen jo käyttänytkin.
Kuvassa näkyvä kolmas koru on tehty voimaannuttamaan pitkäaikaista ystävääni, joka sairastaa syöpää. Toivon oikeasti, että korukivet ja omat ajatukseni auttaisivat ja antaisivat omalta osaltaan sairaudelle lähtöpassit.
Ja se tukka sitten! Olen ehkä kertonutkin, että jo abi-luokan kronikassa hiuskompleksini on mainittu (vuosi 1980). Sain kampaajaltani Seijalta kuvan hiuksistani heti leikkauksen jälkeen. Eihän tukka näytä yhtään pahalta! Olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että en vaan osaa sitä laittaa, koska olen jämähtänyt vanhoihin tapoihin. Mea culpa, näin se on!
 |
| Hiuskuva (c) Seija Lehtinen |