"– Naista pitää kuristaa ja sanoa, että hän on sinun ikuisesti. Ne uskovat. Naisia voi ohjelmoida, sellaisia olentoja he ovat.
– Elän niin kuin suurin osa miehistä haluaisi elää. Nain ketä lystää, kukaan ei valita. Matkustan, tienaan ja käytän rahaa."
Onko niin, että ikuisen nuoruuden vuosikymmeniä jatkunut ihainnointi ja toisaalta koulutuksen puute, taloudellinen turbulenssi, uudenlaiset nousevat poliittiset agendat (äärioikeistolaisuus ja populismi) ovat osaltaan johtaneet siihen, että teini-ikäisten poikien ajatusmaailma on nosteessa.
Talibanit, Dominique Pelicot kavereineen ja Andrew Tate sekä eräs vastavalittu presidentti ynnä moni muu haluaa elää testosteroninhuuruisessa maailmassa, jossa kaikki keskittyy jonnekin aivan muualle kuin aivotoimintaan. Kun maailman keskipisteeksi nousee genitaalialue ja sen luomat tarpeet, syntyy misogynia.
Kun sen pukee sanoiksi juuri niin kuin murrosikäinen poika tekisi ja levittää ideologiaansa netissä, suosio on varma. Totta kai, koska kaiken palkkana on rajaton orgastinen egoistinen elämä. Ei ole tarvetta oppia itsehillintää, empatiaa, ei miettiä tekojensa seurauksia eikä tulevaisuutta. Kaikki mulle nyt on houkuttelevaa ja siihen on helppo jämähtää, jos ei ole rohkeutta katsoa elämää silmiin ja oppia.
Nainen on käsittämätön ja sellaisena pelottava, koska hän ei ole mies. Teini-ikäisen pikkupojan (alitajuisessa) ajatusmaailmassa nainen on äiti, aina tarpeellinen, läsnäoleva, rakas ja kaikkitietävyydessään raivostuttava. Lisäksi, koska poika on olemassa, äiti on todistetusti harrastanut seksiä. Ristiriita on liian suuri. Voidakseen irtautua äitihahmosta pojan on luotava jokin keino. Ja helpointa on alkaa vihata, muuttaa äiti (nainen) syylliseksi kaikkeen. Orjuuttaa häet, tehdä hänestä pelkkä kotitalouskone ja ikuinen seksiobjekti, jolla ei ole tunteita eikä oikeuksia.
Misogyniä pohjautuu mielestäni pelolle. Miehet pelkäävät naisia. He pelkäävät ilmeisesti sitä alitajunnan äitiä, joka uhmaa heidän miehuuttaan. Omassa toiminnassa ei nähdä virheitä. Kuinka monessa elokuvassa, kirjassa, tosielämän tilaanteessa mies sanookaan naiselle:
"Katso mitä sait minut tekemään!"
"Look what you made me do!"
Nainen viekoittelee pelkällä olemassaolollaan. Syy on siis naisen. Talibanien maailmassa ei enää voi olla edes ikkunoita sellaisiin paikkoihin, joista nainen saattaa näkyä. Eikä mikään kello kilkata missään? Kuka tässä yhtälössä on ongelma? Nainen? Vai mies, jonka ajatukset askartelevat naisissa niin tiiviisti yötä päivää, ettei mikään auta.
Vuonna 1998, kun Andrew Tate oli vasta koululainen, lasteni isä osasi jo toimia hänen neuvojensa mukaisesti: "Naista pitää kuristaa ja sanoa, että hän on sinun ikuisesti. Ne uskovat. Naisia voi ohjelmoida, sellaisia olentoja he ovat." Olen yrittänyt ymmärtää naisvihaa vuosikymmenien ajan, koska se on kuulunut elämääni joka päivä. Minut on yritetty tappaa. Minut on raiskattu. Minua on huoriteltu. Olen kohdannut kaikea mahdollista paskaa, jolla miehet alistavat naisia. Kyseessä ei ole se, että olisin provosoinut. Niin kuin talibaneille, pelkkä naisen olemassaolo kiusaa sangen monia miehiä myös Suomessa.
En tiedä maailmassa yhtään yhteiskuntaa, jossa miehiin kohdistuisi niin laajamittaista agressiota ja syrjintää kuin naisiin ilmapiiriltään parhaissakin maissa. Kaikissa kielissä on sanonta "pojat on poikia", joka antaa pojille ja miehille luvan käyttäytyä vastuuttomasti ja sysää samalla naisille vastuun niin omasta kuin miestenkin käytöksestä. Tämä ajattelu toimii kaikkialla maailmassa kasvatuksen taustalla ja se antaa tytöille ja pojille täysin erilaiset eväät elämään ja samalla täysin erilaiset mahdollisuudet maailmassa. Pojille on kaikki sallittua, tyttöjen pitää varoa.
Tätä globaalia, yleistä, kaikkia naisia tasa-arvoisesti kohtelevaa huonoa käytöstä ja väkivaltaa ylläpitävä ajatusmalli on totaalinen mysteeri minulle. Tiedän, etteivät kaikki miehet toimi ja ajattele näin. Mutta tilastollisesti ihan hirveän monet tekevät niin salaa. Edes oikeudenkäynneissä tuomittujen miesten nimiä ei juurikaan tuoda julki, vaikka uhrien koko elämä saattaa nousta julkiseksi.
Hyvin usein mietin, kuinka moni lähipiirini mies kantaa pelkkää mukavan miehen naamiota, mutta taustalla on sittenkin ihminen, joka pahoinpitelee ja kiusaa omaa puolisoaan tai muita läheisiään.
En ole mikään psykologi enkä sosiologi enkä antropologi enkä mikään muukaan viisas. Olen suomalainen nainen, kokemusasiantuntija naisiin kohdistuvan väkivallan ja misogynian suhteen, niin kuin lähes jokainen nainen maailmassa. Tämän päivän blogiteksti on hyvin heiveröinen yritys ymmärtää, mistä tämä kaikki johtuu. Onko se geeneissä? Onko se Y-kromosomi? Onko se virus? Opetetaanko se jossakin? Miksi miesten ja naisten välillä on oltava tällainen hirveä kuilu? Miksi naisten täytyy pelätä, että mies tappaa?
Miksi miksi miksi?
* * * * *
Minulla on kaksi pientä tyttärenpoikaa. Miten heidän käy? Kuka idiootti kaappaa heidän mielensä ja istuttaa heihin vihaa.