Kuuntelin viikonloppuna mökillä radiosta erään sotilashenkilön haastattelua. En kuullut sitä alusta saakka enkä siis tiedä, kuka haastateltava oli. Jossakin vaiheessa hän manitsi kuulleensa usalaisen korkea-arvoisen upseerin maininneen, kuinka paljon USAn operaatio Afganistanissa oli tullut maksamaan. Summa oli 15 miljardia US-dollaria.
Picture by Grow Up Art Instagram |
Rupesin kommentin jälkeen miettimään, kuinka paljon globaalisti käytetään rahaa sotiin. Pikaisesti googlettamalla löydetyiltä sivustoilta (Rauhanliitto/SIPRI, Sijoittaja jne. linkit alempana) selvisi mielenkiintoista tietoa. Rauhanliiton sivuilla sanotaan mm. näin: "Maailmanlaajuisesti sotilasmenot ovat viime vuosien aikana kasvaneet tasaista tahtia. Tukholman rauhantutkimusinstituutti SIPRI:n mukaan vuonna 2021 Maailman sotilasmenot oli 2 113 miljardia dollaria joka tarkoittaa että ensimmäistä kertaa ylitettiin 2 triljoonan raja. Yhdysvaltojen sotilasmenot laskivat ensimmäisen kerran neljään vuoteen. Edelleenkin USA:n sotilasmenot olivat kuitenkin maailman ylivoimaisesti suurimmat. Ne vastasivat 38 % maailman kokonaismenoista vuonna 2021. Kiina kasvatti sotilasmenoja edelleen ja on toiseksi suurin varustelumenoissa mitattuna. Myös Japani nosti sotilasmenojaan, mikä vuosikasvu oli korkein sitten vuoden 1972. Tämä kertoo siitä että Kiina aiheuttaa alueellista kilpavarustelua."
Arvio siis on, että vuonna 2021 menot olivat n. 2 TRILJOONAA dollaria (2.000.000.000.000.000.000 dollaria).
Kaikki lienevät selvillä siitä, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2021 sekä Gaza-Israel-konflikti ovat kasvattaneet menoja räjähdysmäisesti. Kun pelkästään USAn osuus yllämainitun mukaan ovat lähes 40% globaaleista menoista ja siihen lisätään muiden maiden asevarustelu, mikä lienee kokonaisosuus maailman taloudesta?
Kun tuohon lisätään tuhotut infrastruktuurit, yksityisten omaisuus, sekä ihmisten kuolema ja koko tämän kauheuden ylisukupolvinen psyykkinen ja fyysinen kärsimys sekä sen hoitaminen, lienee selvää, että suurin osa ihmiskunnan varallisuudesta ohjataan sotaan ja sen tuhojen korjaamiseen. Esimerkiksi Ukraina ja Gazan alue sekä aiemmin Syyria monen muun maan ja alueen ohella on kärsinyt mittavaa tuhoa ja menetyksiä. Kaikki on rakennettava uudelleen. Sota ei koskaan myöskään ole ympäristöteko vaan päinvastoin se saastuttaa niin ilmaa kuin maaperää sekä myrkyttää ihmisiä.
Jos tapahtuisi jokin ihme tai nyrjähdys ihmiskunnan käytöksessä ja konfliktit opittaisiin ratkaisemaan keskustelemalla tai, kuten Agatha Christie jossakin kirjassaan ehdotti, vaikkapa jalkapalloa pelaamalla, meillä olisi käytössä valtava summa, jolla voismme ruokkia, lääkitä ja vaatettaa jokaisen, tarjota kodin ja koulutusta sekä korjata tekemämme ympäristötuhot.
Ei tule äkkiseltään mieleen viimeisen sadan vuoden aikana, että yksikään nuori mies tai yksikään nainen olisi aloittanut sotaa. Voin olla väärässä. Ainakin tällä hetkellä yksittäiset ikääntyneet ukot leikkivät sotaleikkejä, sijoittajat saavat tuottoa, mutta kaikki muut ovat tässä pelissä häviäjiä.
Lähde: www.warchild.net |
LINKIT:
Sijoittaja - Onko osakkeissa vielä nousuvaraa?
SIPRI - The independent resource on global security
Warchild.net - New Study: Gaza’s Children Face Severe Psychological Toll Amid Catastrophic War
Wikipedia - Luettelo valtioiden sotilaallisista menoista