![]() |
Uusia varusteita luovaan toimintaan. |
Tarvittiin vielä viikko lisää, että kirjailija Terhi Rannelan exlibriksen osaset loksahtivat kohdalleen. Harmin paikka, että junassa tekemäni luonnos unohtui työpöydälle Turkuun. Täytyy tehdä uusi ja laittaa se Terhille nähtäväksi. Hän saa sitten kommentoida ja tehdä omat ehdotuksensa. Sen jälkeen voin varmaankin ryhtyä tekemään lopullista versiota.
Prosessia ei oikeastaan voi kiirehtiä. Vaikka näennäisesti en tee paljoakaan, alitajunnan ja tajunnan rajalla tapahtuu koko ajan. "Näen" palaset, joita siirtelen päässäni kuin tietokoneen ruudulla, muutan niiden muotoa, väriä, sijaintia. Vaihdan kokonaan toisiin. Etsin ilmavuutta, symbolismin mahdollisimman suurta tarkoituksenmukaisuutta sekä osatekijöiden harmoniaa. En halua mukaan mitään turhaa. Kaikella on oltava merkityksenä kokonaisuudessa. Kokonaisuuden on toimittava.
Poikkesin torstaina kotimatkalla Temperaan ja täydensin sivellinvarastoani. Myös valkoinen guassiväri piti hankkia, että saan kirjanomistajamerkkiin haluamani asiat.
Sain torstai-iltana valmiiksi Juliuksen ja Peetun TPS-sukat. Nyt saavat isoveli ja pikkuveli tallustella samanlaisissa sukissa. Vähään aikaan en halua tehdä mustavalkoraitaa, vaikka tiedän, että veljesten äidillekin kelpaisi moiset sukat. Tänään sain itselleni valmiiksi jätelankakynsikkäät. Ranteet särkevät, koska koko kroppa on jumissa eikä veri kierrä. Nämä iloraidalliset viritykset ovat maanmainiot ja lämmittävät hienosti!!
![]() |
Juliuksen ja Peetun TPS-raitasukat |