11 marraskuuta 2016

Age of Insanity


Junaselfie 10.11.2016
Onpas ryppyinen naama.


Osallistuin eilen ensimmäiseen YT-neuvotteluun Helsingissä. Se oli mielenkiintoista. Neuvotteluja on vielä 2-3 sen mukaan, kuin katsotaan tarpeelliseksi. Irtisanomiset ajoittuvat aatonaattoon.

Joulusuunnitelmat on tehty. Perhejoulua ei vuosien tradition jälkeen ole tänä vuonna luvassa. Nyt on välivuosi. Vietämme hiljaisen joulun: syömme mutta tuskin jaamme lahjoja.

Olen kummallisen skitsofrenisellä tavalla yhtäaikaa melko reipas ja samalla kuolemanväsynyt. Toimin arjessa reippaammin kuin aikoihin, mutta tuntuu, että en enää kuulu tähän maailmankaikkeuteen. Kaikki tapahtuu tavalla, jota en ymmärrä. Kaksinaamaiset, häijyt valehtelijat  valitaan kansaa edustamaan kaikkialla maailmassa. Kaikkinainen kohtuus, hyväntahtoisuus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus - kaikki arvot, joita olen pitänyt hyvinä ja oikeina, ovat menettäneet merkityksensä ja ne on lakaistu romukoppaan.

En oikein ymmärrä, miksi pitäisi haluta edelleenkin elää, sillä mitään hyvää ei näy näköpiirissä. Vain järjettömyyttä, pahuutta ja tuhoa.