Motivaatio on ihmeellinen asia.
On huiskeeta olla ekaluokkalainen ja mennä bussilla kouluun joka päivä, tavata luokkakavereita ja saada opettajilta tehtäviä. Välillä on läksyjäkin ja ne vähän takkuaa - tekeminen on aina kivempaa kuin lukeminen. Tai no ei nyt aina, mutta ainakin tässä verhoiluhommassa ja ainakin välillä. Tosin kun on ensin vähän tehnyt, tekstikin aukeaa ihan eri tavalla kuin jos vaan kylmiltään lueskelisi jousista ja kankaista ja damastista ja pryylistä ja lankasuorasta jaa jaa jaa..
Ja sitten kun kello on yksitoista, mennään luokkakavereitten kanssa Kårenille syömään, siellä on hyvää ruokaa. Ja sitten mennään taas takaisin Hämeenkatu 24:een, vanhaan puutaloon, jossa on ahdasta ja kulahtanutta ja vanhoja opetustauluja Potifarin vaimosta shoppailemassa ja kaivoon pudonneesta Joosefista ja Kainin ja Abelin painiotteluista ja muista tärkeistä jutuista.
Siellä me heilutaan puukkojen ja verhoilijanvasaroiden ja naulojen ja jousien ja vaahtomuovien kanssa ja tehdään harjoituksia ja kun opettaja tulee, kaikki pitää purkaa ja tehdä uudelleen, koska ihan tavallisen umpisolmunkin tekeminen on tosi vaikeaa, kun samalla pitää muistaa, että purjelanka menee aina yli paitsi silloin kun se menee ali ja mitä näitä nyt onkaan.
Välillä ommellaan kauheasti yläkerrassa ja leikellään kankaita ja opitaan hulpioita ja katesaumoja ja neulankatkomista ja alulangan laittoa oikein ja väärin ja keinonahkaa ja raheja ja tokaluokkalaisia ja kolmasluokkalaisia ja näyttökokeita ja TE-toimistoja ja Kelan juttuja ja hyväksilukuja ja meriheinää ja työsuojelua ja tulityökortteja.....
Ja sanon vaan, vaikkei kysytä, että niinpal on kivaa, kun saa oppia tekemään sohvia ja tuoleja ja veneenverhoilua ja saa kesken koulupäivän katsella ihan luvan kanssa kangasmalleja ja mittailla ja suunnitella eikä tuossa koulussa joudu edes ikinä nurkkaan.
Paitsi mun työtila on nurkassa, mutta halusin sinne itte.