Jande, Jantsku, Jaana - tuo äärimmäisen sivistävä ystäväni - houkutteli minut katsomaan Varissuo-musikaalia, vaikka tietää etten pidä musikaaleista. Sattuneesta - toden totta - syystä, eli hammassärystä ja rankasta lääkityksestä johtuen valitsin torstaina auton sijaan bussin ja aikataulu menikin vähän tiukaksi. Ehdittiin kuitenkin ajoissa paikoillemme hieman ennen esityksen alkua.
Olen asunut Varissuolla kuutisen vuotta. Lapseni kävivät siellä koulua ja kuuluin kaksi kautta norssin johtokuntaan. Veljeni perhe asui noin 50 metrin päässä ja meillä oli tiivis yhteys noina vuosina. Omat muistikuvani ovat siis positiivisia. Varissuo on mielestäni mainettaan paljon parempi lähiö.
Musikaalia leimasi melko synkkä näkemys lähiöelämästä. En väitä vastaan, monelle lähiöasukkaalle elämä näyttäytyy synkkänä eikä tämän ajan henki auta asiaa yhtään. Synkkyydestä huolimatta musikaalissa oli myös huumoria, etenkin loppua kohden.
Syy siihen, miksi kartan musikaaleja, on se, että liian usein esiintyjät eivät osaa laulaa. Vaan nyt he osasivat, ja tanssia myös! Tarinan kulku oli sujuvaa ja erityisesti kiinnitin huomiota monipuoliseen lavastustekniikan ja valojen käyttöön sekä siihen sujuvuuten, millä lavasteet vaihtuivat.
Sanoin Jaanalle, että kysyy jatkossakin minua mukaan juttuihin, joista en niin välitä. Täytyyhän jonkun pitää huolta siitä, etten uraudu ja kuplaudu!
