02 elokuuta 2019

Visiitti Wiurilaan



Taas me tädit kävimme sivistymässä. Tällä kertaa retki kohdistui Wiurilan kartanon maille, minulle aivan uuteen paikkaan. Meille ei tuottanut minkäänlaista vaivaa viettää kolme tuntia ihaillen kaikkea kaunista ja kiinnostavaa. Lopulta tietysti söimme, niin kuin tapana on.

Olimme molemmat ihastuneita siihen, kuinka hienoa vuoropuhelua vanhat rakennukset kävivät teosten kanssa. Lisäksi valaistuksesta oli vastannut selvästikin erittäin ammattitaitoinen henkilö. Kun tähän yhtälöön lisätään kaunis aurinkoinen kesäpäivä, kiireettömyys, hyvä seura, maukas ruoka ja teosten monimuotoisuus ja puhuttelevuus, vietimme todellakin hienon päivän Wiurilan kesässä!


Lainaan ohjelmatekstiä:

"Tuntematon aika -yhteisnäyttely levittäytyy puolestaan kaikkiin kartanon talousrakennusten monimuotoisiin näyttelytiloihin sekä puistoalueelle. Esillä on kiinnostava ja monipuolinen kokonaisuus suomalaista nykytaidetta - maalauksia, videoteoksia, veistoksia ja installaatioita.

Näyttely on avoinna  14.6.-25.8. ke-su 11-17. Suljettu juhannuksena 21.-23.6.

Tuntematon aika -näyttelyn taiteilijat:
Mari Antjärvi, Kaj Ard, Soili Arha, Synnöve Dickhoff, Sonja Elenius, Alvar Gullichsen, Inka Hannula, Hannele Heino, Sirpa Häkli, Sanna Juujärvi-Bremer, Jan Jämsén, Tuija Lampinen, Ville Lehtinen, Liisa Kanerva, Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Satu-Maaria Mäkipuro, Mika Natri, Merja Pitkänen, Jaana Saario, Johanna Sarparanta, Tarja Turpeinen, Aino Ulmanen ja Anniina Vainionpää."


Tässä linkki Wiurilan kesän sivuille.