10 toukokuuta 2021

Äitienpäivä

Neuvokkaitten veljenlasteni Vilman ja Leevin avulla saimme houkuteltua äitini ihmisten ilmoille. Hän on heikkenevän terveyden takia jämähtänyt kotiin, emmekä ole vuosiin saaneet häntä lähtemään muualle kuin lääkärikäynneille. 

Käytimme houkuttimena uutta kotiani ja äitienpäivää, ja ihme tapahtui. Meillä oli todella mukava kahvitteluhetki, ja äitini myönsi itsekin, että vierailu teki hyvää. Aiomme siis kidnapata hänet uudelleen, esimerkiksi kauppaan ostoksille, mökille merenrantaan tai tänne katsomaan, miten kodinrakennus edistyy.

Kukkia äidille

Vuosina 2001-2006 veljeni perhe asui noin 200 metrin päässä minusta ja lapsistani. Olimme yhtä mittaa tekemisissä. Se oli ihanaa aikaa ja serkukset kasvoivat melkein kuin sisarukset. Silloin luotiin vankka pohja ja uskon, että se kantaa kauas.

Sovimme Leevin ja Vilman kanssa, että pidetään lähiaikoina heidän ja omien lapsieni kanssa vanhan ajan illanvietto: hyvää ruokaa ja Kummeleita.