Ehkä muistatte, ehkä ette, kuinka vuosi sitten ilahdutin miestäni ja itseäni kesäisen kukkaistutuksen luomisella. Kaunokaisia ja leimuja ja loimuja ja laukkoja ja semmoista kaikkea. Ja pioni, se vaan on niin kaunis! Arille hankin karviaispensaan. Se oli joku Lepaan punainen tai jotain. Tykkäsin niistä itsekin pienenä, niitä kasvoi isovanhempien puutarhassa Kauhajoella.
Joskus kauan sitten asuessani Mikkelissä kasvatin suloisia vaaleanpunaisia historiallisia ruusuja, puutarhassa oli rinteessä erilaisten maksaruohojen kirjo ja omakotitalomme ikkunoiden alla tarkkaan suunnitellut jatkuvasti kukkivat perennapenkit. Kasvualue oli haastavampi kuin tämä nykyinen, mutta muutamia vähäisiä takaiskuja lukuunottamatta sain puutarhan kukoistamaan.
Tänä vuonna kevät antoi odottaa itseään ja lunta riitti. Välillä luulin, että kesä on peruutettu. Mutta tulihan se, vihreän eri sävyt ja ihanat tuoksut. Innolla odotin myös kukkien ilmestymistä.
Kävin äsken kuvaamassa orastavaa loistoa.
Lepaan punainen on ainoa, joka jaksaa kukoistaa. Muut taisi viedä joku ällöttävä puutarhatonttu mennessään. Tai ehkä ne hukkuivat siihen sulamisveteen, jota lillui keväällä tuossa istutuksen kohdalla. Hyvästi 250 euroa. Olisin yhtä hyvin voinut heitellä setelit vastatuuleen...