Pari viikkoa sitten vietimme mökkiviikonloppua Tuovisten kanssa. Saimme Eijan ja Ollin Kuopiosta vastavierailulle. Olen tuntenut heidät vuodesta 1988 saakka. Eija on tyttäreni kummi. Jaoimme 90-luvun lamavuodet Mikkelissä, ja vaikka sitten sattuikin kaikenlaista, olemme pitäneet yhteyttä.
Tietysti veimme heidät Louhisaareen - emme toki väkisin, vaan vierailu oli toivelistalla. Olisimme myös menneet Askaisten kurkkumarkkinoille, mutta sinne oli puolen päivän aikaan niin uskomaton ruuhka, että jätimme tapahtuman suosiolla väliin. Ollia hieman harmitti. Hän olisi halunnut Kurkkumarkkinalippiksen sekä Midsomer Murders -tyyppisen kokemuksen, mutta niitä ei nyt saatu.
Kävimme katsomassa myös Ritaripuistoa ja Askaisten kirkon hautausmaata. Valitettavasti kirkko oli suljettu emmekä päässeet sisälle.