Etukäteen oli sovittu, että työpäivän jälkeen nykyinen kollegani ja ystäväni Sari ja entinen työkaverini, esihenkilöni ja nykyinen ystäväni Marjut sekä minä tavattaisiin Turussa. Sari oli tullut lomallaan tänne muutenkin. Koska hän on tehnyt Marjutin kanssa yhteistyötä monta vuotta, eivätkä he tätä ennen olleet tavanneet, teimme treffit klo 17. - Monta kärpästä yhdellä iskulla.
 |
| Kristiinankatu |
Paikaksi valikoitui Dennis. Marjut teki meille pöytävarauksen etukäteen. Sari oli kylläkin viikon ajan Italian-matkallaan syönyt pizzaa, mutta jatkoi valittamatta samalla linjalla. Itse otin testimielessä Francescanan ja olutta. Pettämätön yhdistelmä entisiltä ajoilta. Isäntä itse eli Kim Rafkin tarjoili meille. Ravintola oli aivan täynnä. Pöytämme oli ravintolan etuosassa ja valehtelematta yli 30 ihmistä jouduttiin käännyttämään ovelta, koska heillä ei ollut varausta eikä tilaa yksinkertaisesti ollut. Ja se joka väittää suomalaisia hiljaisiksi hissukoiksi voi tulla hetkeksi Dennikseen kuuntelemaan - ei nimittäin olla tuppisuita!!
Kävimme ystäväni Ailan kanssa Denniksessa jo 1979 lukioaikana. Rahat riittivät Margarita-pizzaan ja pieneen olueen. Minulle Dennis on oleellinen osa Turkua ja olen valtavan iloinen, että se kuuluu taas katukuvaan ja ravintolavalikoimaan!
 |
| Oikea Dennis |
Koska oli upea helteinen kesäpäivä, siirryimme lasilliselle jokirantaan. Join Mansikka-lime-mocktailin, itseasiassa kaksi, sillä se oli superherkullinen drinkki. Lime terävöitti sopivasti mansikan makeutta. Nam.
Sari ja Marjut jäivät vielä jatkamaan juttua, kun lähdin kahdeksan maissa kotiin.
 |
| Ravintola E. Ekblomin terassi |
Kaikki tietävät Turku-vitsit ja sen vinon hymyn, joka on ihmisten kasvoilla kun Turusta puhutaan. Silkkaa kateutta, sanon minä. En haluaisi asua missään muualla. Tämä on ihana kaupunki virheineen kaikkineen.
- Ja hei, synnyin kuitenkin Tampereella...