Muistan hyvin, kuinka rankkaa oli hoitaa lasta, kun itse sairasti. Sen tähden en miettinyt yhtään, kun tytär pyysi hoitoapua. Pikku-E:n molemmat vanhemmat olivat kuumeisia ja ihan puhki. Meillä oli siis koko lauantai laatuaikaa Pikku-E:n kanssa.
 |
| Pikkis, ätti ja Lilli |
Tämä tyttärenpoikani on ehkä kaikkein mahtavin lapsen lapsi koko universumissa. Voi olla, että olen vähän jäävi asiassa, mutta se ei estä antamasta tällaista lausuntoa. Kun mentiin päikkäreille Lillin valvonnassa, lauloin vanhaa tuttua tuutulaulua (ei sitä kauheaa, jossa Allin lapsella ei ole issää eikä äitii), Pikku-E katsoi minua silmiin ja hymyili!
Pikkistä on ihanan helppo nukuttaa. Häntä ei oikeasti edes tarvitsisi nukuttaa, mutta tietysti tykkään lötköillä siinä vieressä. Pikkis osaa rauhoittua ja odottaa unta. Hänellä on rakas (r)ätti, jota hän lutkuttaa. Hän yleensä herää itsekseen nukuttuaan tarpeeksi ja alkaa selostaa uniaan ja ympäröivää maailmaa. Unikiukku on harvinainen tapahtuma.
 |
| Kanan lehmäkoristeinen asumus ja krokotiilin koti |
Tunnustan nyt tässä, että olin omille lapsilleni surkea leikkikaveri. Askartelin kyllä - enemmän ehkä heille kuin heidän kanssaan - mutta leikkimiseen en jotenkin vaan mitenkään taipunut. Luin ja lauloin ja juttelin, mutta leikkiminen oli ihan mahdoton paikka.
Pikkiksen kanssa sen sijaan leikin. Ehkä se johtuu siitä, että näen häntä vain välillä ja voin niinä hetkinä unohtaa kotityöt ja muut semmoiset asiat. On niin totta, että lapsenlapsi on kirsikka kakussa.
Pikkis osaa monta sanaa ja ymmärtää vaikka mitä. Meidän olohuoneen pöydän metallikehikko oli kiva leikkipaikka. Pöydän sisään saattoi pudotella tavaroita, jos ne sinne mahtuivat. Sinne laitettiin poppu (possu) ja kot-kot-kot (kana) ja vaikka mitä muuta.
Kokon (krokotiilin) lasikattoinen asunto ei mahtunut metallipienojen välistä, ei myöskään punainen dublo-auto. Tutustuimme siis esineiden kokoon ja siihen, mikä mahtuu minnekin ja mikä ei.
* * * * *
Kun vanhemmat tulivat noutamaan jälkeläistään, päivä tuntui menneen tosi nopeasti.