Näistä postauksistani on ehkä käynyt ilmi, että olemme pääosin viihtyneet tässä kodissamme. Koti oli mielestämme löytö, vaikka vuokra on kova. Täällä on tilaa riittävästi ja moni asia osui kohdalleen. Teemme kumpikin lähes 100-prosenttisesti etätöitä, Arska liikkeenjohdon konsultoinnin alalla ja minä kansainvälisen immateriaalioikeuden lakimuodollisuuksien parissa. Lillillä on työskentelytila (lue: peti) kummassakin toimistossa, hän sukkuloi työhuoneittemme välillä oman mielensä mukaan.
Ja ettei syntyisi epäselvyyttä, kerron että meillä on myös muuta elämää: perhettä, ystäviä, Ari kalastaa, tekee metsä- ja maatöitä; minä maalaan ja kirjoitan, teen koruja, kudon sukkia ja semmoista.
Arki-iltaisin istumme olohuoneessa ja nollaame päämme mm. Big Bang Theory -sarjan avulla. Menossa on kolmas katselukierros.
Meille ei siis tarvitse tulla sanomaan, että get a life, granny & granpa. Meillä on elämä ja haluamme elää sitä rauhassa.
* * * * *
Eilisen jäljiltä sydämeni hakkaa ja kädet tärisevät edelleen. Koiralenkillä säikähdin jopa ohi pyöräilevää koululaista. Krooninen masennus ja ahdistuneisuushäiriö eivät parane sillä, että kolmen vuoden häiriköinnin jälkeen jouduimme eilen soittamaan poliisit paikalle.
Muuton jälkeen kävi ilmi, että rivitaloidylli ei ollut ihan niin rikkumaton, kuin ensin luulimme. Kaikenlaista jäynää ja kiusantekoa tapahtui naapurustossa. Arin työhuoneen ikkunasta on myöhään illalla nuoren jäbän nyrkki tullut sisälle uhkaustan ja törkeän kiroilun saattelemana, kun pyysimme nuorisoporukkaa siirtymään pois ovemme edestä metelöimästä. Talvisin päivin ja illoin oviin ja ikkunoihin on heitelty jääkokkareita. Ovikelloamme on soiteltu turhaan niin paljon, että Lilli on aivan säikky. Keväällä poistimme ovikellon käytöstä kokonaan. No, tämä pääosin esiteineistä koostuva vaihteleva joukkio osaa kyllä koputtaa. Oviin ja ikkunoihin. Juuri siihen ikkunaan, joka on olohuoneessa meidän välissämme, kun katsomme telkkaria.
Ari asensi kameravalvonnan, kun hänen viimeisimmän kalareissunsa aikana sain tarpeekseni häirinnästä. Soitin silloinkin 112:een, mutta poliisi ei tullut paikalle. Tein ilmoituksen Satolle, mutta eivät hekään tehneet asialle mitään. Pitää vaan kuulemma kestää ja puhua nätisti.
Muistan, kun noin 25 vuotta sitten Espoossa poliisi sanoi minulle, että juttelisit miehellesi nätisti sen jälkeen, kun tämä lasteni isä oli kuristanut minut tajuttomaksi. Silloin poliisit tulivat (naapuri soitti), mutta eivät tehneet käynnistä ilmoitusta vaikka minulla oli vammat kaulalla ja kasvoilla ja lapset olivat piilossa portaitten alla.
Siitä seurasi 4 vuotta kestänyt piina, tappoyrityksiä, mustamaalaamista ja lasten viemistä.
Menetin perusturvan tunteen kokonaan. Laihduin kuukaudessa 14 kg, koska tärisin niin hillittömästi koko ajan.
Ja kun minulle selvisi, että poliisit eivät tästä kotihälytyksestä (mikä järkyttää sana väkivallalle) tehneet minkäänlaista ilmoitusta, menin itse tekemään rikosilmoituksen. Siinä vaiheessa keski-ikäinen poliisisetä siis totesi, että minun velvollisuuteni on puhua miehelleni nätisti ettei hän kuristaisi minua.
* * * * *
Eilen oveen taas koputettiin. Ari juoksi koputtajan kiinni. Pihalla oli tämä sama joukkio ja nyt oli mukana yhden äitikin. Tunteet kävivät kuumina. Ari, poikajoukko ja mukana taisi olla yksi tyttökin sekä kasvatustieteitten maisteriksi itsensä esitellyt äiti kiistelivat siitä, mitä oli tapahtunut, kuka on eniten syyllinen ja mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Tilanne jatkui ja jatkui. Keskustelu, joka oli alkanut meidän olohuoneemme ikkunan takana siirtyi etuovelle. Lisää autoja ajoi paikalle. Toistakymmentä nuorta äiteineen seisoi kuin valamiehistö huutelemassa, että mieheni on raiskaaja ja pahoinpitelee lapsia. Kasvatustieteitten maisteri läksytti meitä siitä, että olimme puhuneet hänen lapsilleen rumasti. Hänen tyttärensä sanoi, että että pitäähän meidän jo tajuta muuttaa muualle. Tähänkään äiti ei puuttunut.
Tiedän, että tämä äiti on vaikeassa elämäntilanteessa ja haluaa suojella lapsiaan. On kuitenkin väärä viesti, että oma paha olo oikeuttaa kiusaamaan muita. Varmasti kaikki sanoimme vääriä asioita, koska kaikki osapuolet olivat kiihtyneitä. On kuitenkin ammatikasvattajalta outoa käytöstä, ettei hän huomaa mikä on asian ydin ja mikä sivuraide. Me esitimme toiveen, että saisimme asua kotonamme rauhassa. Hän keskittyi siihen, mitä Ari oli suuttuneena sanonut hänen lapsilleen.
Koko tämä parikymmenpäinen uhkaavan oloinen pahantahtoinen joukko tuli koko ajan lähemmäs meitä, jotka seisoimme kotiovellamme. He sanoivat, että heillä on oikeuksia ja meillä velvollisuus puhua heille kunnioittavasti ja perustella käytöksemme.
* * * * *
Poliisin tulo rauhoitti tilanteen. Toinen poliisi jututti muita, toinen keskusteli meidän kanssamme. Tai oikeastaan Arin, sillä en kyennyt puhumaan. Sain hädin tuskin hengitettyä. Ajattelin, että ei voi olla taas niin, että ei ole kotia eikä omaa tilaa. Annoimme lopuksi poliisille tietomme. Hän sanoi, että jos näin vielä tapahtuu, meidän on syytä tehdä suoraan rikosilmoitus.
Kumpikin poliisi jatkoi vielä vakavaa keskustelua yleisön kanssa. En tiedä, kuinka kauan ihmislauma viipyi etupihallamme.
* * * * *
En saanut nukuttua ilman vahvaa lääkitystä. En jaksa ymmärtää sitä, että joillakin on vain oikeuksia ja velvollisuudet kasaantuvat toisille. Eikö näille nuorille opeteta, että oikeus on jotakin, joka aina lepää velvollisuuksien päällä. Oikeuden voi saada vasta, kun ymmärtää velvollisuudet. Minkälaisia kasvattajia näistä lapsista tulee, jos heille ei laiteta mitään rajoja.
* * * * *
Tänne loppuun haluan sanoa sinulle, ihana äiti, joka tulit kuin tuli ja leimaus tilanteeseen nähtyäsi videonpätkän pojastasi:
- Kiitos siitä että selvitimme asian, keskustelimme ja saimme oiottua molemminpuolisen väärinkäsityksen. Kiitos että kuuntelit. Olet empaattinen ja ajatteleva ihminen. Olen iloinen että tapasimme ❤
Tekstin kuudetta kappaletta editoitu 3.10.
Muuton jälkeen kävi ilmi, että rivitaloidylli ei ollut ihan niin rikkumaton, kuin ensin luulimme. Kaikenlaista jäynää ja kiusantekoa tapahtui naapurustossa. Arin työhuoneen ikkunasta on myöhään illalla nuoren jäbän nyrkki tullut sisälle uhkaustan ja törkeän kiroilun saattelemana, kun pyysimme nuorisoporukkaa siirtymään pois ovemme edestä metelöimästä.