Pariisi

Elokuussa, veronpalautushuuruissa ja vielä täysin tietämättöminä siitä, että kesämökki löytyisikin ihan pian, innostuin ajatuksesta, että matkustaisimme Arin kanssa yhdessä Pariisiin. Kumpikin oli siellä käynyt, mutta emme olleet kokeneet paikkaa yhdessä.

Kaksi tuntia ideasta matka oli varattu. 

 

Sitten tuli lokakuu ja Ari kävi lääkärillä kipeän polven takia. Lääkärillä oli flunssa ja tuota pikaa myös Arilla oli flunssa. Meillä ei ole täysin vedenpitävää todistusaineistoa siitä, että juuri lääkäri tartutti flunssan, mutta niin sitten vaan kävi, että Ari ei pystynyt lähtemään matkalle. Keuhkoputkentulehdus vie aikuisen ihmisen sen verran säälittävään kuntoon, että sairastamisen ja matkaehtojen vuoksi minä lähdin maailmalle yksin.
 

 

Olin miettinyt mielessäni, kuinka kuljen tutuissa paikoissa ja käyn taidemuseoissa ja nautin ilmapiiristä. Vasta perillä tajusin, että edellisestä Pariisin vierailustani oli kulunut 23 vuotta. 

APUA!

Minne tuo aika oli hurahtanut?

Miksi perille saapui mummu-ihminen eikä semmoinen vetreä ja kiva nelikymppinen?

MIKSI?

Olin henkisesti hyvin järkyttynyt ja huoneeseen päästyäni otin kunnon päikkärit. Kun siitä sitten heräsin, ryhdistäydyin ja ajattelin, että on aika kallista tulla nukkumaan toiseen maahan. Hotellista sanon sen verran, että jos haluaa yöpyä Pariisissa majoitustilassa, jossa on töykeä ja piittaamaaton henkilökunta, huoneissa askeettinen varustus (esim. shampoopussia ei saa auki millään) ja antiikkinen kokolattiamatto viime vuosituhannelta, peilistä ei näe naamaansa ja aamiaistilasta ajetaan pois tasan klo 10, oli kahvi juotu tai ei, suosittelen lämpimästi Hotel Havane Operaa. En tiedä mistä se on saanut kolme tähteä. Maisema huoneen ikkunasta aukesi naapuritaloon kylpyhuoneeseen. Vaikka kylppärin käyttäjät eivät käyttäneet verhoja, minä onneksi voin sen tehdä.
 

No, en kuitenkaan ollut tullut viettämään aikaa hotellihuoneessa. Keräsin kamani ja päätin lähteä tutustumaan metroon. Tähän mennessä olin aina liikkunut Pariisissa jonkun kyydissä, joten maanalaista en ollut Pariisissa käyttänyt koskaan. Siitä se lähti sujumaan ja sain kahden päivän turistilippuni, jota osasin jopa käyttää. Oppimista siis tapahtuu edelleen, sanos mummu Pariisis.

 

Tulin ulos Louvren kohdalla ja samassa huomasin hop in - hop out -turistibussin. Sellaiset on tehty juuri matkustavia mummuja varten. Maksoin itseni sisään ja kiipesin yläkertaan. Sillä tavallla näin heti ensimmäisenä päivänä kaikki ns. pakolliset nähtävyydet eikä tarvinnut piitata ruuhkista eikä ihmismassoista. En tiedä onko maailma todella muuttunut kertakaikkiaan vai olenko minä kertakaikkiaan muuttunut vai onko kumpikin edellä mainittu totta, mutta tuntui kuin Pariisi olisi ollut hyvin väsynyt. Ja ehkä se olikin. Ihmisiä oli ihan kauheasti vaikka oli vaan joku peruslokakuu. Olympialaisten muistot kajahtelivat vielä joka puolella ja tuntui että ainakin osa pariisilaisista oli aika traumatisoitunut tapahtuman vuoksi. Liikaa urheilua, liikaa turisteja, liikaa sadetta, liikaa kaikkea, ihan liikaa.

Sunnuntaille oli sopinut tapaamisen Claran kanssa. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut 8 vuotta. Kuluneet vuodet eivät tuntuneet missään. Kävimme kuulumiset läpi lounaalla ja sain tutustua Claran taloon. Sudenkorennot pääsivät uuteen kotiinsa. 

Suuntasin sitten Musee d'Orsayta kohti, mutta nähtyäni jonot istuskelinkin katukahvilassa, join lasin viiniä ja katselin kuinka maailma kulki ohi. Juuri jotain sellaista olin suunnitellutkin.

Viikonloppumatkat ovat lyhyitä, joten seuraavana aamuna olin hyvissä ajoin aamiaisella ja sain juoda kahvini rauhassa loppuun. Sitten pakkasin kamat ja vein ne hotellin säilytykseen. Kävelin vahamuseoon eli Musée Gréviniin. Sen jälkeen lounastin pitkän kaavan mukaan ja tein vähän ostoksia ihanista pikkukaupoista.

 

Jo ennen matkan alkua oli vahvasti sellainen olo, että tämän jälkeen ei enää tarvitse mennä Pariisiin. Kävin siellä ensimmäisen kerran 1992, kun täytin 30 vuotta. Sen jälkeen kävin vajaan kymmenen vuoden aikana todella monta kertaa, en edes osaa laskea kertojen määrää. Mutta nyt en enää mene, ellei Pariisi kutsu minua, ja sitä se tuskin tekee.

 

 

* * * * *