 |
| Kaarnanpala, löydettiin tämä yhdessä Lillin kanssa. |
Vaikka elokuu alkoi helteisenä, nyt ollaan palattu ns. normaaleihin lämpötiloihin. Heti joutuu helteissä hionnut etsimään takin harteilleen. Ainakin jos on mummu.
Lillin kanssa kierrellään näitä samoja huudeja, tosin yritetään vaihtaa reittejä ja suuntaa, ettei urauduta. Sillä aikaa kun Lilli tutkii ruohonjuuritason uutisantia, minä katselen muuttuvaa maisemaa. Ja se todellakin muuttuu koko ajan. Tuntuu kuin viikko sitten olisin tuonut kotiin syreeninoksan tai kuullut pääskysen kirkunan ensimmäistä kertaa. Nyt kuulostelen, vieläkö pääskyset ovat täällä vai joko ne ovat lähteneet. Ainakin tänä aamuna pääskyt vielä lentelivät kirkkaalla sinitaivaalla.
Sama juttu kesäkukkien kanssa: Kesäkuun alussa ostin mökille ruusukimpun - sehän nyt ei ole varsinaisesti mikään kesäkukka vaan kimppu. Viime viikonloppuna ostin terassipöydälle pienen ruukun piristykseksi. Kotipiha on saanut elää lähes täydellisessä villiyden tilassa. Muutama vuosi sitten ostamani Lepaan punainen on kotiutunut hyvin, niin kuin kuvasta näkyy. Pensas ei ole suuren suuri, mutta marjoja se on tänä kesänä jaksanut tehdä ällistyttävän määrän.
 |
| Karviaismarja Lepaan punainen |
Lapsuudessa kesät olivat ikuisia ja loputtomia ja näin jälkikäteen muisteltuna myös huolettomia. Aikuisena kesät ovat häivähdyksiä, unenomaisia lyhyitä jaksoja, jolloin ei tarvitse raahustaa pimeydessä, iljanteisessä loskassa ja ainaisessa pimeydessä. Nuorempana luulin, että siihen tottuisi. Tavallaan, kyllä, mutta raskasta se on.
Jollei olisi perhettä, voisin kuvitella lähteväni muualle. Aurinkoisempi ilmasto ei ratkaise mitään murheita eikä ongelmia, mutta valo auttaa jaksamaan.
Toisaalta tiedän, että sitä mitä ei voi muuttaa, on turha murehtia. Pitää punnita hyvät ja huonot puolet. Se on ainakin varmaa, että ikäisteni ja vanhempien terveyspalvelut ja sairaanhoito eivät enää ole syitä pysyä Suomessa.
 |
| Näistä kotiloista on tänäkin aamuna kuoriutunut työperhosia. |