 |
| Työn alla, work in process. |
Olen ehkä palaamassa lapseksi jälleen?
Ainakin tämänhetkinen suosikkivärini on sama, kuin 16 - 17 -vuotiaana. Elin pitkään punaisen värin vallassa. Se tunki kaikkiin kuviin, halusin tai en. Olemassaolon väriä ei voi valita, se valitsee ihmisen. Se hiipii vaivihkaa alitajuntaan ja valtaa sen ja odottamatta ei sitten oikein muuta näekään kuin tietyn sävyn.
 |
| Arskan uudet sukat. |
En osaa sanoa, onko tämä diagnoosi yleismaailmallinen, mutta se pätee minuun. Siitä kärsii myös ympäristö, sillä värisyys värisee kaikessa, mitä teen. Todisteena Arskan uudet villasukat. Ne osoittavat todeksi myös sen, etten millään halua tehdä kahta samanlaista sukkaa, se vaan on niin tylsää. Onneksi se ei kuulemma haittaa.
 |
| Joulukuu, lattialla kurkkii keskeneräinen Tiina. |
Ihan kaikki ei oli siniturkoosia. Voisi kuvitella, että joulukuuta kuvaavat puunrungot olisivat punaisia, mutta ei. Täältä Varsinais-Suomesta katsottuna joulukuu on absoluuttinen pimeyden ydin. Mustan ja harmaan valoton tiivistymä, joka onneksi menee kohtuullisen nopeasti, koska kuukausi on aina täynnä jos jonkinlaista säätöä. Mutta pimeä se on. Aamulla on pimeää, päivällä on synkänharmaata ja heti iltapäivällä on pimeää. "Valoisa" aika kestää ehkä neljä tuntia. Maassa ei ole lunta. On kosteaa tai märkää tai vetistä tai sitten on vettä jään päällä, joka on kuolemaksi. Kaiken yllä leijuu raskas sumu tai usva tai pilvet. Tai jos aurinko näyttäytyy, se "paistaa" kuolonkalpeana alaviistosta sohvien ja sänkyjen alle, sen klähmyinen valo tuo esiin pölyn, pesemättömät ikkunat ja keittiön kaappien ovet ja ylipäätään se osoittelee sädesormillaan ja huomauttelee ikävästi. Ihmisten kasvot ovat siinä valossa lähes sairaan kelmeitä ja heidän silmänsä siristelevät kuin myyrillä, jotka haluavat paeta takaisin koloihinsa turvaan.
Niin että joulukuu on musta. Amen.
