Tänään olin ensimmäistä kertaa sytostaattihoidossa TYKSin T-sairaalassa. Kerros B1 tulee tutuksi, kun käyn siellä vastaanotolla, verikokeissa ja hoidoissa säännöllisesti. Lääkettä saan suoraan suoneen, tabletteina ja saan myös itse pistää vatsanahkaan piikillä.
![]() |
| Akuuttikäynti tulehduksen vuoksi. |
Tämä matka alkoi 23.4.2026, kun menin joukkoseulontaan. Viikon sisällä sain puhelun. Minut kutsuttiin uuteen mammografiaan ja ultraan. Kaikenlaista tutkittiin ja hoidettiin, kunnes toukokuun lopussa tehtiin rinnan osapoisto.
Asiaan perehtyneille lainaus lausunnosta: 29.5.2026 vasemman rinnan resektio ja kainalon vartijaimusolmukebiopsia. Todettiin 44 mm kokoinen duktaalinen gradus II karsinooma T2N1a(1/1), metastaasin koko 4.4 mm ja metastaasi ei levinnyt imusolmuketta ympäröivään rasvaan. Vähän tökkii tuo imusolmuketta ympäröivä rasva... ei voi olla rasvaa! Minussa! No way!
Leikkauksessa sitten poistettiin noin nelisenttinen kasvain, joka oli lähettänyt etäpesäkkeen kainalon imusolmukkeeseen. Onneksi tutkittiin myös gammakuvauksella, sillä eri kasvaimet näkyvät hieman eri tavalla eri laitteilla tarkasteltaessa.
![]() |
| Aarteita museokaupoista. |
Väliin mahtui muutama mökkiviikonloppu. Ja totta, hain tänään uuden passini, että voin vihdoinkin mennä S-pankkiin ja saan avattua lukittuneen tilini ja pääsen käsiksi valtavaan omaisuuteeni!! Vähän niin kuin Tankki täyteen -ohjelman Emilia Vilén, kun huoltoaseman viikon kassa varastettiin. Voitte kuvitella minkälaisista summista on kysymys!
Kuvassa on osa hoitopaivän lääkkeistä. Hoitoa edeltävänä iltana aloitetaan esilääkityksellä, samoin hoitopäivän aamuna otetaan lääkkeet ja siitä sitten jatketaan vielä kolme päivää. Tukka alkaa kuulemma lähteä kahden viikon sisällä. Se on varmasti mielenkiintoinen kokemus.
![]() |
| Richard Bach Illuusio |
Olin 17-vuotias, kun luin Richard Bachin Illuusion. Sen kursivoidut mietteet ovat kulkeneet mukanani siitä lähtien. Yksi toisensa jälkeen ne ovat osoittautuneet tosiksi ja niihin on tullut mukaan uusia näkökulmia ajan myötä.



