Helene Schjerfbeck 16.9.2016 - 29.1.2017
Kulttuurisarja Tädit museossa jatkuu osiolla iltapäivävisiitillä Helenen luona. Kyllä voi lokakuinen perjantai-iltapäivä olla kaunis. Taidemuseonmäki oli enemmän kuin täydellinen. Matalalla paistava aurinko loi maagista säteilyä paikkaan, jossa Helene Schjerfbeck 100 vuotta sitten esitteli teoksiaan turkulaisyleisölle.
Näimme pajon ennennäkemätöntä. Alkukauden historiallisten töiden ja Ranskan vuosien vaikutus muuttui retrospektiivissä 1920-luvulle saavuttaessa selkeän omaleimaiseksi ilmaisuksi. Schjerbeckin siveltimenvedot ovat uniikkeja ja hänen pelkistetyn tehokasta värinkäyttöään ripustus korosti, etenkin huoneessa, jossa jokaisessa maalauksessa oli jotakin punaista,
Muistini puolivuosisataisessa hämärässä on aina tuntunut olevan tietoisuus Helene Schjerfbeckin olemassaolosta. Teoksiin ei kyllästy; nekin, jotka ovat tuttuja, eivät muutu kuluneiksi, sillä niistä voi yhä kuulla Helenen äänen.
Studiossa 9-metrinen teos The Great Deluge (Petri Ala-Maunus) vangitsi meidät istumaan ja katsomaan merta joka myrskyisyydestään huolimatta tuntui rauhoittavalta.
Pimiössä olevaa Robert Wilsonin Lady Gaga: Mademoiselle Carolinen Rivière -teosta katsoimme vain hetken. Olimme yhtä mieltä siitä että repivältä kuulostava musiikki ei sopinut tähän yhteyteen. Itse teosta neutraalilla klassisella musiikilla tai meditatiivisella musiikilla säestettynä olisimme katsoneet, mutta pimeydessä musiikki raastoi tilaa teokselta.
Sääli. Todella.
Tätä pientä takaiskua lukuunottamatta meillä oli ihana pinkki ja turkoosi perjantai, joka jatkui teen ja lämpimien voileipien, sekä kahvin ja sitruuna-marenkijäätelön parissa pitkälle iltaan. Maailmasta tuli taas rahtusen verran parempi paikka.
Ystävyys ja taide, ihan parasta!