Blogini vanhoista arkistoiduista teksteistä osui silmiini tämä 13 vuoden takainen juttu. Kummitädin ja kummitytön eli Tiinan ja Vilman yhteisen taidenäyttelyn avajaiset Liedossa. Ehkäpä huomasin sen siksi, että vaihdoimme Vilman kanssa eilen kuulumisia. Tuo kuvan pikkuinen tyttö saa pikapuoliin taidealan ammattikorkeakouluopintonsa päätökseen, ja monen muun tavoin odotan kovasti lopputyön näkemistä. Vilma on työryhmänsä kanssa tehnyt elokuvan vanhemmistani eli omista isovanhemmistaan. Elokuva kertoo isäni kuolemasta äitini runojen kautta.
Ajan kuluminen korostaa joka päivä sitä, minkälainen moniulotteinen seikkailu tämä elämä on.
Tiina Jääskeläisen ja Vilma Puputin
yhteisnäyttely Liedon kunnantalon aulassa 4.-28.2.2008.
"Kummius on yksi suurimmista kunniatehtävistä, jossa vanhemmat antavat kummille osan arvokkaimmasta, mitä heillä on. Jokainen kummi voi muokata roolinsa sellaiseksi kuin haluaa. Kummitäti Tiinan ja kummitytär Vilman suhteeseen on aina kuulunut kuvataide ja elämykset, kauniin näkeminen ja kokeminen sekä unelmiin uskominen. Tämä näyttely on yhden unelman täyttymys. "
Vilman äidinisän Reiska Lemmetyisen idea perhetapaamisen yhteydessä noin vuosi sitten aloitti prosessin, jonka kulminaatiopisteenä on Tiinan ja Vilman yhteinen näyttely Liedossa. Tiina yritti ostaa Vilmalta savinaamiota, ja tinkimisen tuiskeessa Reiska ehdotti odottamatta yhteisnäyttelyä. Siihen Tiina totesi, että kun biennaalimatkasta Firenzeen joulukuussa 2007 on selvitty, näyttely järjestetään mahdollisimman pian. Liedon taideyhdistyksen kautta löytyi sopiva näyttelytila Tiinan kotikunnasta Liedosta.
Kun Vilma oli pieni, perheet asuivat saman kadun varrella. Aina kun Vilma näki Tiinan, hän huusi ”Kummitäti!” ja juoksi kädet levällään syliin. Mitään muuta nimeä ei tälle näyttelylle voinut siis ajatella.
”Taide on tarinoiden kertomista, roolileikkejä, kuvien tekemistä. ”
”Taide on yhteisten kokemusten ilmaisua ja tällöin myös esimerkiksi lapset tekevät taidetta”
(Taidekasvatuksen professori Pauline von Bonsdorff, TS Extra 19.1.2008)
Vilman kuvat kertovat lapsen pohjattomasta kyvystä elää sadussa, tehdä arjesta taianomainen. Prinsessat, hanhet, ketut, virneät puffelit – kaikki muodostavat värikkään näytelmän. Tiinalle professori Agostino Dessin yhdistetty työpaja ja myymälä Firenzessä Via Faenzan varrella oli kuin kotiinpaluu, sillä Tiina oli työstänyt ajatusta naamioista jo yli 10 vuotta. Pieni liike kattoaan myöten täynnä naamioita, vanha italialainen musiikki, Commedia Dell’Arten hahmot – tajunnanräjäyttävä elämys, joka moninkertaisti mielessä pyörivän kuvien tulvan...
Elämä koostuu jaksoista, vaiheista, kausista, jotka kulkevat ajassa limittäin ja lomittain. Eri aikoina eri asiat ovat tärkeitä, eri roolit merkityksellisiä. Elämä on näytelmä, jonka käsikirjoituksen tietää vasta kun on jo kuollut. Kukaan meistä ei ole täsmällisesti ottaen se, miksi meidät kuvitellaan. Meissä kaikissa on kätketty puoli, pimeä tai valoisa, hyvä tai paha, taitava tai mitätön – tai kaikkea tätä yhtä aikaa.
Katso Turun Sanomien juttu: