Tämän kauniin asiakastyön loppumetrit ovat jo näkyvissä.
Ensi viikolla kiinnitän napit etuselkään. Sen jälkeen leikkaan pahvin takaselkää varten ja kiinnitän taustakankaan pahvin ja ompeleiden avulla. Sitten käsinojat, ja tuoli on valmis. Toisen samanlaisen tuolin tekee luokkakaverini Nina, joka vasta aloittelee tuolin kanssa. Hän oli viiden viikon työharjoittelussa Verhoomo Kuusivaaralla Littoisissa. Oma harjoittelujaksoni alkaa 1.4. Menen tänään puolenpäivän aikaan tutustumaan paikkaan. Siitä lisää myöhemmin.
Verhoilussa on paljon hankaluuksia ja hikisiä hetkiä, ihmettelyä ja hampaiden kiristelyä. Kaiken korvaa se hetki, kun väsynyt huonekalu seisoo edessäni uudessa asussaan tyynen arvokkaana. Esineen elämä jatkuu taas, se kulkee ihmisten mukana ja kerää itseensä historiaa. Käsityö on palkitsevaa henkisesti. Se, että käsityöläinen maksaa 24 prosentin alvin, on perusteetonta. Mutta en puhu nyt siitä, koska tulen vihaiseksi.
Nautin tämän tuolin olemuksesta ja Lauritzonin Alma-kankaan helmeä muistuttavasta hehkusta.