Kesällä ajan vauhti on kiihtyvä. Elokuu on täällä taas, ja siinä on aina jo hieman syksyn tuntua. Illat pitenevät, usvat lisääntyvät ja koulut alkavat.
Viime yönä näin taianomaisen näyn: Merenlahden yllä oli usvapilviä, värit vaihtelivat harmaan sävyistä merenvihreään ja maissinkeltaiseen. Merenpinta oli täysin tyyni ja vastarannan päällä usvapilvien välissä vaalenevalla taivaalla loisti planeetta, jota en osaa nimetä. Muutama lintu heräili, muuten oli täysin hiljaista.
- Öiset wc-käynnit kaupungissa eivät koskaan ole yhtä säväyttäviä.
Kävimme viime viikonloppuna Savossa, Vehmersalmella. Ystävät, joiden kanssa on koettu monenmoista, kutsuivat Suvasveden äärelle kesämökilleen. Ajan kulun hämmästyttävä vauhti kirkastui yhtäkkiä, kun tajusin, että edellisestä käynnistä oli kulunut 33 vuotta. Siitä, kun asuin Kuopiossa, on kulunut 30 vuotta. Siitä, kun muutin Mikkelistä Etelä-Suomeen, on kulunut 23 vuotta. Ei tuo aika tunnu läheskään noin pitkältä.
Kännykät olivat kovassa käytössä, kun jaoimme viime tapaamisesta kuluneen noin 10 vuoden ajalta tapahtumia ja muistoja. Kuvia haettiin ja läheteltiin ja ihmeteltiin. Puhetta riitti ja paljon jäi puhumattakin. Vanhoissa ystävissä on jotain niin äärettömän lohdullista. He ovat jaksaneet kulkea mukana kaikesta huolimatta.
Nyt sovittiin, että ensi kesänä he tulevat vuorostaan meille merenrantaan.
