Ennen joulua kävin Sammakon kirjakaupassa Turussa. Ostin itselleni Adan algoritmi -kirjan, jonka olin jo ajat sitten halunnut lukea. Samalla löysin pehmeäkantisenakin massiivisen järkäleen eli Dickensin klassikon Kolea talo. Yhteishinta näille oli 25 euroa, mielestäni naurettavan halpa.
En tiennyt ostoksia tehdessäni, että Ada Lovelace ja Charles Dickens tunsivat toisensa. Itse asiassa Dickens oli yksi niistä harvoista, jotka viitsivät käydä Adaa katsomassa, kun tämä alle nelikymppisenä sairasti syöpää, johon sitten kuoli.
Kolea talo on vielä lukemattomana yöpöydälläni. Tarina ei ole kovin tuttu. Olen nähnyt osia televisioon tehdystä brittisarjasta - valitettavasti en nähnyt sarjaa kokonaan.
Olen varmaan aiemminkin tullut maininneeksi, että historia kaikkine alalajeineen on aina kiinnostanut minua. Olen koko elämäni yrittänyt löytää vastauksen siihen. miksi joku joskus jossakin päätti, että nainen on aina vähäisempi kuin mies.
Niin kauan kuin muistan minua on
ahdistanut ajatus naisista, jotka historia marginaalissa yrittivät
sietää koko elämän mittaista vähättelyä ja älylliseen kehittämiseen
tähtäävän toiminnan puutetta. Täydellinen taloudellinen riippuvuus,
holhouksen alaisena eläminen ja lain sekä tapojen pakottama toisten
tahtoon alistuminen on ollut käsittämätöntä.
Miten ihmiskunnalla on ollut varaa jättää 50% älyllisestä kapasiteetistaan käyttämättä? Se sotii täydellisesti vastaan ajatusta kaiken maksimaalisesta hyödyntämisestä. Kaikki maailman muut resurssit on haluttu löytää ja hyödyntää viimeiseen atomiin saakka. Vain naisen älykkyys on haluttu mitätöidä kokonaan.
Vaikka Adan tarina etenee hieman hitaasti ja osittain itseään toistaen, on kuitenkin tärkeää, että se kerrotaan. Arvostan suuresti niitä naisia, jotka ovat kaikesta huolimatta jaksaneet uskoa itseensä. On myös ollut monia onnekkaita, joiden elämänkumppaniksi on löytynyt tasavertainen ihminen.
Toiveeni on, että historian opetus kouluissa muuttaisi muotoaan. Että ensisijainen painopiste lakkaisi olemasta vuosilukujen opetteleminen. Sen sijaan olisi tärkeää nostaa esiin asiakokonaisuuksia nykyhetken ilmiöiden kautta. Tämän päivän itsestäänselvyydet ovat eilispäivän utopioita. Ihmisen muisti on hyvin lyhyt. Siksi historiaa on käsiteltävä matkana tähän hetkeen, muistutettava jokaista uutta sukupolvea kuljetusta tiestä, ja samalla muistettava niitä menneisyyden henkilöitä, joiden näkemykset, toimet ja uhraukset ovat mahdollistaneet sen, mikä meille nyt on arkipäivää.