25 helmikuuta 2023

Hetket

Tiina 1999
  

Se on varmasti tuttu kaikille. 

Tunne, kuin voisi koskettaa ikuisuutta. Menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat läsnä silmänräpäyksen ajan ja kaikki on hyvin.

 

Tulppaanit Tukholmassa toukokuussa 2022

Se tunne syntyy musiikista, tuoksusta - aistimuksista, jotka ohittavat järjen ja analyyttisen mielen.

Oksa, Lieto, ehkä 2010

Ne ovat hetkiä, jolloin on melkein aavistanut, ettei onnellisemmaksi voi tulla. Ne eivät ole ikimuistoisia. Ne ovat kuin yksittäiset ruohonkorret, joiden elämän ja olemassaolon aavistaa, ja saman tien hetki katoaa. 

Kuin valkoinen ruusu yksiössäni keväisenä iltana vuonna 1988. Henkeäsalpaavan kaunis.


Hannan kanssa jokirannassa ennen kuin Hanna kuoli

Jotakin siitä jää. Käsittämättömät kyyneleet. Odottamaton haikeus.

Olen koko elämäni ajan yrittänyt tavoittaa sen tunteen, kirjoittaa sen tarinaksi. 60 vuotta on kulunut, enkä vieläkään saa siitä kiinni

Tiina 1980