Puhelimessa oli Air Francen henkilö, joka kertoi meille, että matkatavaramme olivat juuri saapuneet Nizzan lentokentälle. Aikailematta hyppäsimme taksiin ja ajoimme kentälle. Saavuimme perille kymmentä vaille puolen yön ja kysyimme saamiemme ohjeiden mukaisesti infosta matkalaukkujamme.
Madame Info sanoi, että menkää tuonne kulman taakse ja painakaa nappia.
- No, bien sûr, mikäs siinä, voidaan me sitäkin kokeilla. - Merci Madame.
Ja niin mentiin kulman taakse. Siellä oli ihmeellinen koje.
Painoin nappia ja ääni kysyi että oui, mitäs asiaa?
Sanoin että c'est Madame Alasaari...
- Selvä, minä tulen, sanoi mies.
Saman tien hän avasi oven, päästi meidät sisään ja siellä,
SIELLÄ OLIVAT MATKALAUKUT!
 |
| Puhuva koje lentokentällä |
|
Tunsimme lähes inhimillistä lämpöä noita kömpelöitä pyörällisiä pikku-laatikoita kohtaan.
- Ah, sanoin, en koskaan enää eroa matkalaukustani!
 |
| Iloinen mummeli lentokentällä |
Nukuimme tietysti kuin paraskin puutavara. Tietoisuus omien sukkien, hammastahnojen, deodoranttien, mekkojen, kenkien ja laastareiden läheisyydestä vaivutti meidät suloisiin uniin. Aamulla kävimme suihkussa ja käytimme omia shampoita ja suihkussaippuoita ja pukeuduimme ihan eri vaatteisiin kuin edellisenä päivänä. Ylellistä!
Aamiaisella kohtasimme monia haasteita. Ensimmäinen aamiainen uudessa hotellissa on aina tarkkaavaisuustesti. Varsinkin kananmuniin kompastuimme pahasti.
 |
| Munakokeiluja |
Keräsimme parhaamme mukaan meille tyypillisen hotelliaamiaisen ja istuimme pöytään hyväntuulisina kaikista koettelemuksista selvittyämme. Kun Ari pääsi kananmunan syöntiin saakka, hän kopautti kevyesti munan kuorta.
Muna oli raaka.
Seurasi hämmennystä suomalaisten pöydässä.
Omat aivonystyräni rasahtivat. Muistin huomanneeni suuren, vedellä täytetyn leivänpaahtimen näköisen laitteen, jossa oli neljä upotettua teesivilää muistuttavaa vempainta. Sanoin Arille, että munat saa itse keittää haluamikseen!
Lisää hämmenystä ja epäuskoisia hymyjä suomalaisten pöydässä.
Sanoin, että minäpä kipaisen nuoremmakseni heittämässä munan kiehumaan. Näin teinkin, ja sanoin tullessani Arille, että vahdi nyt sitä keittoaikaa.
Siinä sitä sitten mussutettiin ja juteltiin ja kysäsin, että jokohan se muna alkaisi olla kypsä.
- No en tiedä, vastasi Ari. Kai sulla jokin ajastin on päällä?
- Ei ole, sun sitä piti vahtia!
- Ai, luulin että se oli sun homma.
Taas oli meidän pöytä hämmennyksen vallassa.
Hetken kuluttua kysyin uudelleen, että joko se muna on kypsä. No mitä ihmettä, sanoi Ari, en minä vaan tiedä.
- Tutta la Frutta, sanoin minä ja menin kanamunankeittokoneen luokse. Tyypilliseen aivottomaan tyyliin olin nostaa munan kiehuvan kuumasta vedestä käsin, vaikka olin siis rekisteröinyt, että munan keittämiseen tarkoitettu härdelli oli nostettavissa myös ilman palovammoja.
Vein munan Arille. Hän kopautti sitä kevyesti. Se oli ERITTÄIN löysä. Liian löysä.
Ajan arvioiminen ei ole helppoa. Paljastimme tyhmyytemme aamiaistarjoilusta vastaavalle naiselle. Häntä nauratti. Niin meitäkin. Tämän oppimiskokemuksen jälkeen avasimme hotellin oven ja astuimme ihanan säteilevään nizzalaiseen aamuun.
 |
| Vihdoinkin aurinko hymyilee! |
* * * * *
Kuolemattomia lauseita, joita matkallamme kehitimme: Kotona en ole vielä koskaan kadottanut matkatavaroitani.
