Marraskuun harmaus ja valottomuus hämmästyttää aina. Valon puute on ollut aina vaikea kestää, mutta johtuu ehkä iästä, etten enää jaksa siitä niin välittää. Päivät kuluvat muutenkin liian nopeasti eikä tulevaisuudessa ole moniakaan toiveita tai haaveitä enää jäljellä.
Ihmisellä on nykyään (keskimäärin) hyvät mahdollisuudet pysyä kunnossa ja terveenä, säilyttää omat hampaat ja kohtuullinen lihaskunto, vaikka ikää karttuu. Tosin meidän nykyinen hallituksemme tekee kaikkensa varmistaakseen, että hyvätuloiset rikastuisivat ja rupusakki kuolisi kurjuuteen. (Eilinen 9.11.2023 YLE Uutisten tilasto: kymmenen viime vuoden aikana vauraimman väestönosan tulot ovat kasvaneet 88%, palkansaajien 17%).
Kurjistamispolitiikan, Donald Trumpin ja Vladimir Putinin yhä jatkuvat vanhojen miesten egonpönkitys-showt, luontokadon, ilmastonmuutoksen, Venäjän törkeän hyökkäyksen ja 100 vuotta kestäneen Israel-Palestiina-sodan keskellä on tässä pimeydessä yritettävä pitää mieli valoisana, että jaksaisi herätä aamuisin. Kun on elämänkokemusta viime vuosituhannelta saakka, on myös keinoja motivaation ylläpitämiseen. Murheellisena mietin nuorempia sukupolvia, varsinkin omien lasteni sukupolvea, joka syntyi 90-luvun lama-aikana ja tekee nyt uraa ja kasvattaa lapsia tässä vihamielisessä maailmassa.
Vaikka eliölajina ihminen on agressivinen ja pahanlaatuinen syöpä maapallon kannalta, yksilöt ovat kuitenkin jotain muuta: Rakkaitamme, joille toivomme pelkkää hyvää. Ruohonjuuritason valinnanmahdollisuudet - etenkin kun inflaatio ja hallitusohjelma syövät tuloja - ovat sangen rajalliset eikä meillä tällä tasolla ole muutenkaan mahdollisuutta vaikuttaa kovin paljon edes omaan elämäämme. Siksi globaalin tilanteen ajatteleminen on tulehtuneen turhauttavaa.
* * *
Ja siksi ihan itsekseni menin pyhäinpäivänä Tuomiokirkkoon kuuntelemaan Mozartin Requiemia. Taiteen tärkeät tehtävät ovat mielestäni aina olleet poliittinen vaikuttaminen politiikan ulkopuolelta ja toisaalta kauneuden tuominen tavalla tai toisella kaikkien ihmisten ulottuville.
Ihmiset uskovat jumaluuteen monin eri tavoin, tai ovat uskomatta. Mielestäni ihmetekoja ei tarvita. Riittää, kun katsoo koiranulkoilutuslenkillä ympärilleen. Jumaluus on jokaisessa ruohonkorressa, pudonneessa lehdessä, pilvien muodoissa, sateessa, ilmassa jota hengittää.
Jotkut (en sano onnekkaat, sillä luova työ on useimmiten piinallista ja pakottavaa) osaavat muokata sävelet, sanat, värit, liikkeet, muodon siten, että ne salpaavat kokijansa hengen. Mozartin Requiem on tällainen mestariteos.
Kun se luotiin 1790-luvulla, ensiesityksen on täytynyt olla järisyttävä kokemus kuulijoille. Hyvin pitkään taiteesta voivat nauttia vain etuoikeutetut pienet joukot, joilla oli pääsy teosten yhteyteen.
Tänään voin etsiä Requiemin koska ja missä tahansa. Voin kuunnella sitä vaikka junassa matkustaessani kodin ja työpaikan väliä.
* * *
Viime lauantaina astelin Turun Tuomiokirkkoon monien muiden tavoin. Vaikka kirkko oli jo puolillaan, löysin paikan etualalta. Haluan mielelläni nähdä soittajat, kuoron ja solistit.
Yleisön hälinä vaimenee, kun orkesteri ja kuoro asettuvat paikoilleen.
On aivan hiljaista.
Säveltäjälle ominainen keinuva sävelkuvio täyttää tilan. Se toistuu koko teoksen läpi ikään kuin kannatellen kuoron tulkitsemaa surua, pelkoa ja katumusta.
Tyhjyydestä ilmestyvät Lacrimosan keinuvat sävelet, joista kuoro rakentaa kuin tikapuut kohti korkeuksia.
Ihmisäänet soivat yhtenä.
Kuuntelen alkua silmät kiinni. Musiikki on minulle tuttua 40 vuoden takaa, silti se vaikuttaa aina yhtä voimakkaasti; se tuntuu sielussa saakka valona ja keveytenä, joka lävistää koko olemuksen kuin polttava säde.
Kun viimeksi kävin kuuntelemassa Requiemin, en tiennyt omasta sukuhistoriastani kaikkea sitä, minkä nyt tiedän. Turku on kotini enemmän kuin mikään muu paikka maailmassa ja nyt tiedän, että omat esivanhempani ovat olleet näiden samojen tiiliholvien alla vuosisatojen ajan. Sen tähden tämänkertainen konsertti oli eri tavalla merkityksellinen kuin edellinen muutama vuosi sitten.
* * *
Konsertin jälkeen viikon ajan Requiem on soinut korvamatona päässäni pienintäkin yksityiskohtaa myöten sellaisena kuin se esitettiin.
- Ei paha!
 |
| Kuva: Turun Tuomiokirkon Kamarikuoro Nova ry:n Facebook-sivu |