Hengissä ollaan!

Tuo kolmas kerta docetakselia 17.8. olikin aika rankka. Joudun lähes viikoksi sairaalaan kuivumisen takia. Lisäksi pari viikkoa meni voimia kerätessä.

 

Syöpäosastolla erityksissä.

Maanantaina vahtui sytostaatti ja ainakin vielä olen jaloillani. Enää kaksi sytostaattikertaa jäljellä. Kun myrkkyannokset on saatu, toivutaan 4 - 6 viikkoa ja sitten alkaa se sädehoitorumba. Kertojen määrät saan tietää luuntiheysmittauksen jälkeen lokakuussa. Tää kun aiheuttaa muun kivan lisäksi osteoporoosia.

 

Nyt on myrkky myrkyn väristä!

Espanjan toinen vuosikurssi alkoi. Sovin Amalia-opettajan kanssa, että opiskelen nyt pari kuukautta itsekseni, kertaan ja tsekkaan Moodlesta, mitä milläkin tunnilla on käsitelty. Hyppään sitten kyytiin, kun olo paranee. Puolet viime vuoden porukasta jatkaa toista vuotta; meillä on niin kiva porukka että maltan tuskin odottaa!

 

Kaljupää-Tinzku.

Kaikki maistuu pahalta

 Yksi sytostaattien sivuoire on makuaistin muutos. Noin 98% ruuista ja juomista maistuu inhottavalta. Esimerkiksi mustikat, joita mökillä on edelleen paljon. Eilen kokeilin herkkuani mozzarellaa. Ei onnistu. Tavallinen rukiinen aamiaisvoileipä on pahaa.  Sipsit, karkit, vadelmat, grillimakkara, tomaatti... Ei vaan pysty. Tai tietysti pystyy, mutta maku on kauhea. 

Mökillä

 Nälkäkuolema ei uhkaa, koska aikuinen ymmärtää syödä vaikkei maistuisikaan. Mutta kesän maut loppuivat kuin seinään 1.7. Kieli on kuin marinoitu möhkäle suussa. Marinadi koostuu eltaantuneesta rasvan ja öljyn sekoituksesta, mukana hieman etikkaa, haaleaa sokerilientä, sillipurkin jämälientä, pesuainetta ja kaiken kruunaa ripaus jauhettua raatokärpästä.

 

* * * * *

 Tälle viikolle osuu kuitenkin jotain tosi ihanaa. Kummityttöni Vilma menee  naimisiin. Häiden teema on elokuiset kesäjuhlat ja toivon, että sää suosii. Häistä on puhuttu vuoden verran ja tuntuukin oudolta, että ne ovatkin yhtäkkiä tässä. Lääkäri siirsi seuraavaa sytostaattia niin, että pääsen mukaan juhlimaan.

 

Kuva napattu netistä.

 

 

 

Kaihiomakuva

 Viime joulukuussa oikeasta silmästäni leikattiin kaihi.  Ajatus veitsestä silmässä ei ollut yhtään kiva. Näkökyky on oleellinen aisti, tosin en kyllä halua luopua mistään aististani.

  

Self Portrait with Cataracts, 2026, mixed media on canvas, 70x50cm

 Tämä yllä oleva on uusin omakuvien sarjassa, jota olen työstänyt lähes 50 vuoden ajan.

  

Maalauksia ja laaduntarkkailija Lilli.

 

 

 

 

The Mystery of Banksy - A Genius Mind

 Kesäkuussa kävin Heidin kanssa katsomassa Banksyn näyttelyn. Näyttelyyn ostetaan lippu, joka oikeuttaa puolentoista tunnin vierailuun. Lippuja on rajallinen määrä ja näyttely on nähtävissä Turussa 25.10.2026 saakka.

 

 Näyttely on aikamatka lähihistorian vuosikymmeniin. Jokaiselle, joka yhtään tuntee taidemaailman kuvastoa, näyttely tarjoaa banksymäisiä oivalluksia. 

 

 Teksti lainattu näyttelyn sivuilta: 

Maailmankuulu, mutta yhä arvoitus – Banksy on Bristolissa, Englannissa syntynyt ja edelleen anonyyminä pysyttelevä graffititaiteilija ja taidemaalari, joka tunnetaan taidemaailman rajojen haastamisesta. Hänen teoksensa ovat puhuttaneet ja nousseet otsikoihin jo vuosien ajan. The Mystery of Banksy – A Genius Mind on näyttely, joka kokoaa yhteen kaikki Banksy-ilmiön keskeiset elementit. Se kertoo tarinan taiteilijan mestariteoksista ja haastaa kävijän pohtimaan taiteen merkitystä vaikuttamisen välineenä. Näyttely on lajissaan poikkeuksellinen ja esittelee yli 150 katutaiteen mestarin teosta.

Esillä on graffiteja, valokuvia, veistoksia, videoinstallaatioita sekä vedoksia erilaisille materiaaleille, kuten kanvaasille, tekstiilille, alumiinille, Forex-levylle ja pleksilasille. Teokset on toteutettu erityisesti tätä näyttelyä varten. The Mystery of Banksy – A Genius Mind tarjoaa kävijöille kattavan yleiskuvan ja syvällisen katsauksen tämän nerokkaan ja poikkeuksellisen taiteilijan koko tuotantoon huolellisesti rakennetussa ja ainutlaatuisessa ympäristössä. Banksyn moton ”Copyright is for losers ©TM” (”Tekijänoikeudet ovat luusereille ©TM”) mukaisesti tämä kunnianosoitus ja siinä esillä olevat teokset eivät ole taiteilijan anonyymin aseman vuoksi virallisesti hyväksymiä.

 

 Havainnot maailmasta ovat samoja, joita itse olen tehnyt. Absurdia oman elinympäristön ja kanssaihmisten tuhoamista täysin käsittämättömistä ja itsekkäistä syistä. Kunnian tavoittelua - mitä sillä edes tekee? Leipää ja sirkushuvia, napalmia ja disneyhöttöä. Ennenäkemätöntä kärsimystä, jotta jotkut yksilöt voisivat rikastua. 

 

 Pakolaisia jotka ajelehtivat vailla kotia ja määränpäätä päätyäkseen hyljeksityiksi. Euroopassa palaa, Venäjällä palaa, USAssa palaa - tulipaloja ja tuhoa vanhojen kuolemaa pelkäävien miesten hullujen houreiden takia. 

 Pahinta on se, että koko tämä epäinhimillinen peli naamioidaan kristilliseksi rakkaudeksi.

 

 Kuvat ovat - yllätys! - surkukamerallani otettuja. Suosittelen näyttelyä. Jos haluat osallistua Ukrainan tai pakolaisten auttamiseen tarkoitettuihin hankkeisiin, ota vähän käteistä mukaan. Itselläni ei ollut ja se harmittaa.

 

 

 

 

Hiukset

60-luvulla, kun olin pieni, leikin usein Pitkää Tukkaa. Se tapahtui niin, että huivin lyhyen sivun päät solmittiin niskaan ja huivi sai liehua takana kuin hiukset. 

Siihen aikaan tytöillä oli joko letit tai jäätävän kaamean ruma lyhyt tukka. Koska tätini opiskeli parturi-kampaajaksi, me kaikki serkukset tiedettiin, että kun Maija tulee kylään, tukka lähtee. Muistan, kuinka eräänäkin kauniina kesäpäivänä olin saanut väkerrettyä hiuksistani ohuet letit ja niissä oli valkoiset, sinipilkkuiset rusetit. Tunsin olevani aika ihana 6-vuotias tyttö. 

Kotona oli sitten Maija ja se siitä. 

Eihän se tietysti ollut Maijan syy, vaan vanhempieni. Ei silloin mietitty sen kummemmin, mitä lapsi haluaa (vaikka hänellä olikin itse keksitty leikki nimeltä Pitkä Tukka). 

 

Tiina ja huivi

 Hiukseni on mainittu myös abiluokan kronikassa ja kälyni Heidin kanssa totesimme jo ajat sitten, että sisäisillä olemuksillamme on aivan valtavan ihanat pitkät ja tuuheat hiukset. Vertaistukea on siis onneksi ollut.

Permanenttien, otsatukkien ja kaiken maailman kokeilujen jälkeen päätin ryhtyä polkkatukkaiseksi. Semmoisena olen joitakin energiatukka yms. muita syrjähyppyjä lukuunottamatta pysynyt kolmisenkymmentä vuotta.

 Viikko sitten kirjoitin blogitekstiini, että kenties tukka ei lähdekään. Totta kai se  alkoi lähteä saman tien. Huomasin maanantaiaamuna, että hiuksia lähti vähän enenmmän kuin ennen. Lillin kanssa iltalenkillä tukkaa lähti kourakaupalla. Kun pääsin kotiin, ajatus heräämisestä irtohiusten keskellä ällötti, joten ryhdyin hommiin. Ensin käytin saksia, sitten höylää ja viimeistelin sitten epätasaisen kaljuni Arin tarkoitukseen kehitetyllä sähkölaitteella.  

Ihana mieheni on ollut koko ajan kaikessa tukena ja hänelle kelpaan tämmöisenä syöpäversionakin hyvin. 

 

Manantai 13.7.2026

 Kun ihminen, etenkin nainen, saa syöpädiagnoosin, ensimmäiset ajatukset ovat:

 Nyt mä kuolen. Mun tukka lähtee. 

Tai kenties toisessa järjestyksessä...? Kun ajoin hiustenlähdön jälkeisenä päivänä peruukkikauppaan, tajusin, että asia oli vaivannut aika paljon ajatusten taustalla. Tunsin suurta helpotusta siitä, että tilanne oli nyt tämä ja että voin toimia.

 

Tinzku ja peruukki

Koska sain tämmöisen (toivottavasti) once in the lifetime -kokemuksen, halusin hyvin vaalean peruukin, jotta voin vähän totutella mahdolliseen kokoharmaaseen päähän. Semmoinen siitä joskus kuitenkin tulee, jos ikää riittää. Otin myös melko pitkän, jotta luottokampaajani Seija voi sitä tuunata. Ystäväni Jaana oli mukana valintatilanteessa ja ehdotti jopa Marilyn-tyyppistä kiharaa!

 

Ulkoistettu hiustenpesu tänään

 

 Yllättävän nopeasti tähän pulipäähän tottuu. Koska joudun käymään usein TYKSin syöpäosastolla, siellä meitä kaljuja riittää. Kaivoin kaikki tilanteeseen sopivat huivit esiin ja niitähän on kertynyt vuosien mittaa aivan riittävästi. Seuraavaksi teen inventaarion rintakoruihini liittyen, niistä saa koruja huivivirityksiin. Ostin myös Prismasta alle 7 euron mustan trikoopipon, joka on helppo vetää päähän. Jo ensimmäisenä iltana kävin koiralenkillä ihan ilman rekvisiittaa eli hiuksetonna. Hiukseton pää on myös helteellä hyvin ilmastoitu, päin vastoin kuin peruukki. Omani on kevyt, mutta silti kuuma. Lisäksi pitempiaikainen peruukin käyttö aiheuttaa päänsärkyä tällaiselle stressiorientoituneelle hampaittenkiristelijälle.

Kaikki on nyt tehty, mitä voi tässä vaiheessa tehdä. Ajan mittaa hiukset kasvavat takaisin. Ensin sytostaattikiharaisina, sitten ne tasaantuvat. Joittenkin hiuslaatu muuttuu. Saa nähdä kuinka tässä käy.