Silloin tällöin tartun johonkin sähköpostiviestiin, kuten tähän Teravarnan kilpailuun. Vaikkei sieltä mitään palkintoa tulekaan, sieltä saa kivan paperin, jossa on oma nimi. Sen voi sitten vaikka kehystää, jos haluaa.
Viime vuonna maalaamani Pilvinen päivä sai kunniamaininnan.
 |
| Cloudy Day, 2024, acrylic on canvas, 50x70cm |
 |
| Ari teki hommia ja me tytöt oltiin johtotehtävissä. |
 |
| Rooma 2019 |
Olen kuunnellut tätä biisiä 90-luvun lopulta Andrea Bocellin esittämänä. Sattumalta pari viikkoa sitten kuulin Markku Veijalaisen kertomana tarinan siitä, mistä alkuperäinen idea syntyi ja samalla löysin Lucio Dallan.
Laulu kertoo Enrico Carusosta (1873 - 1921), tunnetusta ja arvostetusta italialaisesta oopperalaulajasta. Matkallaan Dalla yöpyi Sorrentossa Excelsior Vittoria -hotellissa ja hän sai sattumalta huoneen, jossa Caruso oli viettänyt aikaa ennen kuolemaansa. Miljöö ja ajatus kuolemaa lähestyvästä laulajasta ja tämän rakkaudesta nuorta naista kohtaa inspiroivat Dallaa. Lopputulos on musiikkia, joka on tavoittanut sen tunnelman, jonka itse haluaisin vielä joskus tavoittaa ja tuoda esiin.
Monet suuret tapahtumat ihmisen elämässä ovat yksityisiä tunteita, hetkiä jolloin ikuisuuden verho heilahtaa sen verran, että on mahdollisuus aavistaa menneitä ja tulevia, nähdä hauras kudelma, jota kutsutaan elämäksi. Se ei ole materiaa; se on värejä, väreilyä, tunteita, kyyneliä, pakahduttavaa onnea, jolle ei ole nimeä. Sille on ominaista, että se pakenee, kun sitä yrittää tavoittaa. Hetkiä, jotka tulevat kohdalle ja haihtuvat eikä niitä voi koskaan toistaa.
 |
| Rooma 2019 |
Viime viikkoina Sorrento on pyörinyt ajatuksissani ja tässä kirjoittaessani tajusin, mistä se johtuu. Amalfin rannikko Italiassa on paikka, jota en ole nähnyt. Se on paikka, josta tämän sävellyksen tunnelmat ja värit kumpuavat.
Meidän koti on kiva, muttei mikään instakoti eikä siis mitenkään täydellinen. Esimerkiksi tälläkin hetkellä meillä asuu taas kulkuvillakoiria. Ne pyöriskelevät lattioilla, vaikka kukaan ei ole niitä kutsunut tänne.
Talo on rakennettu 15 vuotta sitten, joten mikään ei ole sisustuksellisesti kuuminta hottia. Kuumana käy vaan välillä talon rouwwa.
Yhtenä aamuna (tai iltapäivällä, koska usein käyn aamusuihkussa iltapäivällä) huomasin kaksi hahmoa suihkuhärdellin vesiputkissa. Toinen oli kaulaansa kurottava kissa ja toinen viittamaiseen pitkään kaapuun pukeutunut nainen, jonka hiukset olivat nutturalla, vähän Watteaun tyyliin.
 |
| Art in Putkisto |
Nämä hahmot ovat olleet sitten mielessäni, sillä näin heti, miten ne asettuvat kankaalle. Harmi ettei ole pronssin väristä lyöntimetallia. Täytyy toteuttaa näiden kahden kuvat niillä materiaaleilla, joita on. Tuo kissa on myös ehkä exlibrisainesta, sellainenkin on mietinnässä.
 |
| Kuvan muokkaus by Tiina |
Tiedoksi, jos ei aihepiiri ole tuttu: Jean-Antoine Watteau (1684-1721) jätti maalaustaiteen lisäksi nimensä myös muodin historiaan. Plis Watteau on rokokooajan asu, jossa naisen puvussa (robe à la française) selkäpuolella viittamainen lisäosa laskeutuu vesiputouksen tavoin alas.
Watteaun maalaamat pastellisävyiset naisten puvut ovat olleet lemppareitani kauan. Pukujen veistoksellisuus yhdistyi hienoihin materiaaleihin ja upeisiin väreihin. Watteau kuvasi ylhäisön elämää Ranskassa ennen vallankumousta.
Se, että löysin hänen nimeään kantavaan pukuun pukeutuneen naisen ääriviivat vesiputkista asuttuani täällä sentään jo kohta viisi vuotta, oli yllätys.
Siit sen sit näkee, sanos mummu Turust. Koskaan ei tiedä kuka tulee vastaan!
Viime viikonloppuna sain kankaalle alun alla näkyvälle maalaukselle. Olen kirjoittanut pääskysistä monta kertaa aiemminkin. Ne ovat se viimeinen niitti, joka varmistaa, että kesä on todellakin tullut. Niiden lähtöä ei koskaan huomaa, ääni vain lakkaa kuulumasta. Ylihuomenna on jo lokakuu, joten pääskyset lienevät perillä kaukaisissa talvehtimiskohteissan.
Halusin tuoda esiin sen kirkkaan tunteen täynnä kesän lämpöä, kun äkkiä kuulen äänen jota olen odottanut ja näen noiden pienten lintujen singahtelevan taivaalla täysin tietämättöminä siitä, mikä niiden merkitys on minulle. Ihmislajin edustajana tuskin kuulun pääskysten top miljardi -listalle, koska me ihmisethän osataan todellakin aiheuttaa peruuttamatonta tuhoa ympäristöllemme. Mutta aina silloin tällöin yksittäinen ihminen saattaa hetkellisesti olla hyvää tarkoittava ja ystävällinen, vaikka kuuuluukin tähän tuhoavaan viruskantaan.
 | |
| Pääskyset |
50 x 70 cm, akryyli kankaalle - acrylic on canvas, 2025
Toinen viikko sitten aloittamistani maalauksista oli tarkoitus prosessoida välimerelliseksi tunnelmaksi, mutta puut ottivat kankaan haltuunsa, ja nyt tekeillä on Helmikuu. Maalaus ei ole vielä valmis, se on tuijotteluvaiheessa eli katselen sitä nähdäkseni, miten jatkan.
 |
| Helmikuu |
Samassa vaiheessa on myös alla näkyvä Maaliskuu. Siinä on käytetty akryylimaalin lisäksi hopeaa (lyöntimetalli), joten tietyssä valossa hopea tulee esiin. Nämä meikäläisen kännykkäotokset eivät valitettavasti tee oikeutta millekään. Kaikkien maalausten koko on 50 x 70 cm.
 |
| Maaliskuu |