Heikki Marila Kukkia ja perkeleitä
Kälyni Heidin kanssa ajattelimme ottaa tavaksi tehdä näyttelyvisiittejä Wäinö Aaltosen museoon. Toinen tämän päätöksen seurauksena toteutunut vierailu oli minulle valtaisa elämys. En tuntenut Heikki Marilan tuotatoa ennestään (niin, olen valitettavan oppimaton monilla elämän osa-alueilla), joten mieleni oli tabula rasa -tilassa jo alkumetreillä.
 |
| Omakuvat: Länsimaisena miehenä, paskiaisena ja lyötynä. |
Suuret, ronskilla otteella luodut teokset tarjosivat paljon sulateltavaa. Lähietäisyydeltä katsottuna Marilan vahva materiaalin käyttö varasti huomioni, se oli mielenkiintoista tutkittavaa. Maalauksen kolmiulotteisuus on itselleni aina mieluisaa. Tarpeeksi kauas kuljettaessa maalausten visuaalisuus ja sanoma alkoivat hahmottua selkeämmin. Samalla löytyi yllättäviä osatekijöitä, perspektiivejä, hahmoja, jota ei läheltä voinut edes nähdä. Esimerkiksi monet uskonnollisaiheisten maalausten karitsat harrastivat tällaista piiloleikkiä.
Tutkielmia Martti Lutherista.
Teema ja sen variaatiot ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Sen tähden Martti Lutherien rivistö, muistaakseni 16 kpl yhteensä, oli säväyttävä. Lutherin monet kasvot tuijottivat ohitseni, suoraan silmiini, valuivat rintamuksille (Lutherin, ei minun) tai ne oli kertakaikkiaan niinsanotusti peruutettu, tuhrittu, poistettu, jätetty sillensä (niin kuin immateriaalioikeusmaailmassa sanotaan).
 |
Viimeinen tuomio.
|
Viimeinen tuomio on kuin absoluuttinen räjähdys suuressa tilassa. Pyysin Heidiä seisomaan mittatikkuna, jotta teoksen koko olisi hahmotettavissa. Teos pitää sisällään paljon symboliikkaa ja sitä olisi voinut tutkia pitkänkin aikaa. Tässäkin teoksessa kiinnitin huomioni materiaalin käyttöön, muun muassa helminauhamaisesti rönsyilevään oljyväriin maalauksen vasemmassa reunassa.
 |
| Yksityiskohtia Viimeisestä tuomiosta. |
Raamatullisest aiheet olivat mielestäni pääosassa näyttelyssä. Kristuksen kärsimys ristillä muuttui vereslihaksi ja tuskankirahduksiksi. Karitsat, evankeliumit, saatanan, helvetin ja perkeleen ilmenemismuodot ja jopa omakuvakokoelma kertoivat syvällisestä olemassaolon pohdinnasta.
Näyttelyssä kaiken pohdinnan ja tuskan lisäksi kulki pieni, mutta sitkeä huumorin vire. Odottamatta huomasin kanan, joka tepasteli kärsivän Kristuksen ristinpuulla. Vaaleataustaisessa kukkamaalauksessa lensi satunnainen perhonen, jonka siihen oli maalannut Marilan 5-vuotias apuri (en minä tiedä onko hänellä semmoista) tai sitten se oli Marilan 5-vuotias sisäinen pikkupoika tai ehkä perhonen oli lentänyt sisään Marilan työhuoneen avoimesta ikkunasta, liidellyt jostakin päiväkotilasten piiroksista ja asettunut pysyvästi asumaan Marilan maalaukseen.
 |
Struktuuria. |
Lopuksi sanon vielä, että kulttuuri- ja varsinkin kuvataideallergiasta kärsiville miehille suosittelisin tätä näyttelyä lämpimästi. Marila maalaa äijämäisellä otteella osaten samalla tuoda esiin epävarmuuden, herkkyyden ja loputtoman pohdinnan mysteerien äärellä.