Kirjan talon omaelämäkerrallinen proosakurssi päättyi aivan liian pian! Meistä kehkeytyi erinomainen yhteisö kuutena tapaamiskertana. Koska teimme omaelämäkerrallisia harjoituksia, opimme tuntemaan toisemme ihmisinä ilman titteleitä tai muita ikään kuin ulkoisia viitekehyksiä. Tutustuimme toisimme sisältä päin.
Alusta asti oli selvää, että kirjoitamme luottamuksellisesti. Emme me silti missään yksityiskohdissa rypeneet. Kaikki olivat hyviä kirjoittajia ja kullakin oli selkeästi oma tyyli. Monet taustat selvisivät keskusteluissa - itse teksteissä niihin viitattiin hienovaraisen symbolisesti.
Päivi, Tuula, Virpi, Outi ja kurssin vetäjä Jasmine
Lämmin kiitos teille yhteisistä hetkistä!
Toivottavasti tapaamme uudelleen!
Viimeinen kirjoitustehtävä 25.4.2018 kirjoita kirje
Valitse:
- nykyiselle itselleni varhaisemmalta itseltäni
- menneisyyden itselleni nykyisyydestä
- (kuvitteelliselta) esivanhemmalta itselleni
Kuule sie Tiinuska,
mitä mie siul haastan. Mie ko luulen, et myö ei nii paljio ehitty muistelemmaa mei evakomatkaa ja siu issäis kuitenki synty sillo. Nii mie nyt uattelin siul kertoo, mite se kaik sillo tapahtu.
Se olj -39 ko hyö tulliit, sotilaat, ja käskiit mei lähtii tunni sisäl. Juho ol rintamal ja miul talo, anoppi, karja ja kaks pient lasta, Irma ja Reino siin helmois. Isästäis mie en viel tient mittää. Mie olin just saant perunakakkarat uunist. Ne mie pakkasin, vähät tavarat ja kohtha myö oltjii siin tievarres muihe kans. Myö jouttii erroon Maria-mummost ja lehmist. Härkävaunuis myö kulettii kolme vuorokaut ain Alavuuel saakka. Maria-mummo tulj sitte meit noutamaa Virroil, mis hää ja lehmät olliit.
Kesäkuus -40 Esko päivän siu issäis synty. Mie nii muistan mite siin saunanurkal juhannusruusut tuoksuit ku hää synty. Semmone pien nassikka. Siint myös sit kevvääl -42 vapu tienoil muutettii Kannakse Pyhäjärve Tiitua kyllään. Ei sin sova melskeesee ois pitänt ihmissii viijä. Siu issäis pelkäs pommitust nii, jot hää sano miul, jot koita sie mite miu luut hakkaa ko häne syämmens niin kovvaa pelosta hakkas.
Mut olj niit parempiiki hetkii. Kyl Pertti kolttosiiki tek, mut ei hää pahhaa tarkottant. Kerra hää uitti kanapoikii saevestynnöris enkä mie töiltäin ehtint sen enempiä niitä hommia seuraamaa. Kotva kuluttua hää tul sanomaa, jot hyö hukkuit, kanapojat. Mut hää ties, et ko heil laittaap voita nokkaa ja sitte lämpimää uunii, ni jo hyö virkoot. Ja näihä siin olj käynt. Sen päiväne piipitys kuulu leiviuunist!
Tuljha siint sit se viimenenkii lähtö eikä myö ennää takasj kottii päästykää. Olj siin matkas murhetta ja huolta, lapsiiki olj jo neljä. Se minnuu syömmest raasto ko ei alus oljt astijaa mihi maito lypsää. Ojjaan jou’utii välil lypsämmää.
Mie tiijän jot siekii uot oma evakkoties käynt. Hyvi sie siint selvisit. Ei myö sil mittää maheta, mite Luoja meit koettelloo. Mut uso sie Tiinuska, kyl myö sinnuu vahitaa ja siust huolta pietää.
Siun mummois Anna-Liisa Puputti