 |
| Suosikkipaikkani Tiirikkala |
Eilen oli kylmä ja tuulinen päivä, vastaantulijat hytisivät ja pyöräilijöillä oli päällään toppatakki, pipo ja hanskat.
Ajoin aamulla työuraohjaukseen. Aktiivimalli aktivoi työtöntä ja on siihen ehkä tarvettakin. Työnhakijan nimittäin on osattava brändätä itsensä ammattitaidoista riippumatta, osattava laatia ammattilaisen tekemää mainosesitettä muistuttava markkinointi-CV, jolla erottautuu massoista ja saa sen rekrytoijan kallisarvoisen keskimääräisen 8-sekuntisen kestämään kauemmin. Suomalainen on tottunut, että teot puhuvat puolestaan. Oman itsen myyminen on vaikeaa.
Jos joskus saan vielä töitä, toivon, etten enää ikinä joudu työnhakuun.
No, työuraohjauksen jälkeen olin sopinut tapaavani Päivi A:n. Hän on uusin ystäväni, luovan kirjoittamisen kurssilta löytynyt bonusihminen, jonka kanssa meillä riittää puhuttavaa vaikka kuinka. Muistan, kuinka joskus äitini sanoi, että aikuisiällä ei enää niin helposti löydä ystäviä. En ole samaa mieltä. Olen aikuisena tavannut monia uusia tuttavuuksia, joista on tullut ystäviä. Mielestäni nyt tutustuminen on helpompaa, kun on hiukan jyvällä omasta itsestäänkin.
Elämäkerralliset tarinat tutustuttivat Päivi A:n ja minut suoraan läpi ulkoisten kerrosten. Huomasimme jakavamme lukuisia samankaltaisia muistoja, olimme eläneet samankaltaista elämää. Sittemmin kävi ilmi, että olimme käyneet myös samaa koulua. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus kirjoihin, kirjallisuuteen, kirjoittamiseen, luovuuteen, kulttuuriin ja elämää ylläpitävään ja rakentavaan toimintaan.
Tiirikkalan yläkerran äärimmäisessä nurkassa tunti kului nopeasti. Tuhosin Tiirikkalan purilaisen, Päivi söi salaatin. Ideoita pursuten lähdimme omiin puuhiimme.
Odotan jo seuraavaa tapaamista!