Kolmas maailmansota on ollut menossa viikonpäivät. Tähän aikaan viime viikolla ukrainalaiset pohtivat huomisen ruokaa, laskujen maksamista, kodinsisustusta, lasten harrastuksia, työasioita ja ensi kesän lomia. Tavallisia asioita, joista arki koostuu.
Sitten tuli hetki, joka rikkoi kaiken ja näytti meille, että Putin on narsistinen diktaatori, jota ei tavalliset ihmiset eikä heidän arkensa kiinnosta pätkääkään.
Suomessa ollaan aina oltu erityisen tietoisia itkettävän pitkästä maarajasta Vanja-enon ja meidän välillämme. Isäni syntyi perheen ensimmäisellä evakkomatkalla vuonna 1940. Välirauhan aikana palattiin kotiin siivoamaan neuvostoarmeijan sotkut. Sitten lähdetiin taas, lopullisesti.
Ari ja minä kuitenkin jatketaan kodinsisustamista, koska ainakaan nyt tänään Putin ei ole hyökännyt Suomeen. Makuuhuoneen tehosteseinä sai saman värin, joka valittiin olohuoneeseenkin. Yhtenäinen värimaailma on meidän silmissä harmonisempi. Tai voi olla, että Ari on eri mieltä, mutta ei vaan uskalla väittää rouvallensa vastaan? Oli miten oli, reippaasti hän maalasi seinän viime lauantaina, kiitos siitä.
 |
| Hanna Variksen grafiikkaa |
Kun World Trade Centerin kaksoistornit romahtivat silmieni edessä suorassa lähetyksessä 11.9.2001, tulin siihen tulokseen, että en enää koskaan ylläty mistään, mitä todellinen elämä tuo eteeni. Ja sehän toi, tsunamin ja pandemian ja kaikenlaista muutakin. Viime viikolla se toi meidän silmiemme eteen Putinin todelliset kasvot enkä oikein usko, että sekään yllätti.
Niin, itse asiassa on asioita jotka yllättivät: EU:n yksimielisyys ja globaali yhteistyö kriisin ratkaisemiseksi. Vaikka tilanne on järkyttävä ja pelottava, nuo kaksi asiaa antavat toivoa.