Lauantaina olin onnekkaasti saanut somen kautta lipun Kirjamessuille. Leppoisa aamu vaihtui kaikenlaiseen touhuun. Ulkoilutin koiran, kävin suihkussa, tein toisen koulutehtävän valmiiksi. Olin menossa alakertaan viimeistelemään hämmentävät kauneuteni rippeet kosmeettisten aineiden avustuksella, kun toiseksi ylimmällä portaalla nailonsukkainen jalkani lipesi.
Ikuisuudelta tuntuvan ajan kieriskelin täysin holtittomasti alas näitä jokakodin mäntyhirvityksiä, joita Suomenmaa on täynnä. Kaaduttuani pitkin pituuttani vasemmalle kyljelleni, lyötyäni pääni mojovasti portaan reunaan luisuin lopuksi polvillani eteisen matolle, johon pamahdin oikealle ohimolleni.
Mikä oli ensimmäinen ajatukseni maatessani eteisen matolla?
Lähetin Messenger-viestin Ninalle, että en nyt pääsekään Kirjamessuille.
Sitten vaan itketti jonkun aikaa, ja yritin estää Lilliä kävelemästä edestakaisin päälläni ja nuoleskelemasta naamaani.
Koko ajan vaan itketti ja päähän sattui.
Sitten mietin, että tuleekohan päästäni verta. Ei tullut, mutta tässä vaiheessa alkoivat kädet vapista.
Soitin monta kertaa kalareissulla olevan mieheni numeroon, mutta hän ei vastannut. Yritin lähettää Whatsup-viestin hänelle, mutta teksti näytti tältä: "öuypdik öofskors", joten mietin hädissäni mitä teen. Yritin soittaa tyttärelleni, mutta en saanut häntäkään kiinni. Lopulta tajusin, että ääniviesti voisi toimia ja sainkin soperrettua veretseisauttavan viestin, jonka jälkeen puhelin alkoi soida.
Siinä vaiheessa nyyhkytin vessassa, sillä oli pakko käydä pissalla.
Mieheni käski soittamaan hätänumeroon. Se ei ollut tullut mieleenikään. Olinhan vain pudonnut portaista. Hän myös käski avata ulko-oven, että ihmiset pääsevät sisään auttamaan.
Tuulikaapissa mietin, että olisi pitänyt imuroida.
Olin jotenkin aivan hämmästynyt, kuinka hätänumeronaisen äänensävy muuttui huolestuneeksi, kun kerroin mitä oli tapahtunut. Ensihoitajat tulivat nopeasti, heti perään ilmestyi kälyni Heidi, jonka samalla kalareissulla oleva veljeni oli hälyttänyt paikalle. Ensihoitajat olivat mukavia tyyppejä, joita tosin Lillin norwich-ääntelehtiminen hieman ällistytti. Niskani ja selkäni tsekattiin, verenpaine ja -sokeri mitattiin ja jatko-ohjeet annettiin. Kaikki sujui leppoisasti eikä onneksi mitään pahempaa ollut sattunut.
Tyttäreni ja hänen puolisonsa tulivat vapauttamaan Heidin hoitovastuusta. Tyttäreni jäi yöksi. Sain siis nopeasti apua ja huolenpitoa. Arikin tuli seuraavana päivänä kotiin. Olin kieltänyt tulemasta kesken kaiken, koska mitään hätää ei onneksi ollut.
Tulipahan näin testattua, että vuosien mittaan kerätty läskikerros toimi pehmusteena eikä osteoporoosista näytäisi olevan vaivaa. Vasen puoli on päästä jalkoihin kämmenen kokoisilla ruhjeilla, oikea puoli vain osittain. Silmät eivät harita, mutta äitivitsit ovat yhtä kehnoja kuin ennenkin.