Tiskiallas

Ari on ahkeroinut mökillä! 

Tiskiallas on paikoillaan ja nyt alkaa keittiö näyttää ihan oikealta keittiöltä! Seuraavaksi pitää tehdä putkitöitä ja asentaa liesitaso sekä uuni. En olisi uskonut, että saadaan näin paljon jo ensimmäisenä kesänä valmiiksi. Vielä ei ole kulunut vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran käytiin katsomassa paikkaa. Syyskuussa tehtiin kaupat ja nyt on ihan huippua nähdä, kuinka syksyn, talven ja kevään suunnitelmat toteutuvat, torihankinnat löytävät paikkansa ja kesän asumiskokemukset vielä hienosäätävät erilaisten asioiden toteutusta. 

  

Tiskiallas!!

Muistin virkistämiseksi tässä kuvia siitä, miltä keittiön nykyinen sijainti näytti ostohetkellä:

 

 

 Tässä puolestaan on alkuperäisen keittiön kohta silloin ja nyt:

  

 

Vuodesohvanurkkaus eli entinen keittiö.

 

 

 

 

 

 

Arjen sekamelskaa

Tykkään järjestyksestä. Siitä että että tavarat ovat paikoillaan ja että ne tavaroiden paikat on mietitty ja ne ovat sekä kauniita että käytännöllisiä

Miksiköhän sitten oma työhuoneeni ajautuu aina kaaokseen? Muualla talossa pysyy kyllä hyvä yleisjärjestys, mutta ei huoneessani. Silti tiedän tarkkaan missä kaikki on, tuokin kasa kuvan vasemmassa yläreunassa on täysin hallinnassa, samoin roina työpöydälläni.  

Tämmöisistä läjistä on tosi vaikea pyyhkiä pölyjä. En siitä hommasta tykkää muutenkaan, en tiedä miksi.

Täällä pitäisi siivota. Kaikki energia on käytetty mökillä ja siellä ollaan myös oltu paljon. Lisäksi ollaan mietitty, ettei kannata tehdä mitään suursiivousta ennen kuin Lilli on trimmattu.

Nyt sekin tekosyy on menetetty. Lilli kävi eilen nuortumassa, vaikka nyt ensimmäistä kertaa pelkän nyppimisen sijaan käytettiin myös konetta. Ikää on tullut sen verran, että iho on ohentunut eivätkä kaikki kohdat enää kestä nyppimistä. Trimmireissulla kuulimme, että myös Lillin veljellä Maunolla alkaa olla samanlaisia ikäoireita eli hajamielisyyttä, kuulo- ja näkömurheita jne. 

 

Kummityttöni kävi kihlattunsa kanssa äsken hakemassa toisen maalaustelineeni lainaan. He ovat menossa häihin ja telinettä tarvitaan istumajärjestyskarttaa varten. Samalla sain kuulla, että kihlapari on päättänyt hääpäivän ja -paikan. Maltan tuskin odottaa, sillä tiedossa on kivat juhlat.

 

 

 

Kotona ja koiralenkillä

 

Kaarnanpala, löydettiin tämä yhdessä Lillin kanssa.

 

Vaikka elokuu alkoi helteisenä, nyt ollaan palattu ns. normaaleihin lämpötiloihin. Heti joutuu helteissä hionnut etsimään takin harteilleen. Ainakin jos on mummu.

Lillin kanssa kierrellään näitä samoja huudeja, tosin yritetään vaihtaa reittejä ja suuntaa, ettei urauduta. Sillä aikaa kun Lilli tutkii ruohonjuuritason uutisantia, minä katselen muuttuvaa maisemaa. Ja se todellakin muuttuu koko ajan. Tuntuu kuin viikko sitten olisin tuonut kotiin syreeninoksan tai kuullut pääskysen kirkunan ensimmäistä kertaa. Nyt kuulostelen, vieläkö pääskyset ovat täällä vai joko ne ovat lähteneet. Ainakin tänä aamuna pääskyt vielä lentelivät kirkkaalla sinitaivaalla.

 

Sama juttu kesäkukkien kanssa: Kesäkuun alussa ostin mökille ruusukimpun - sehän nyt ei ole varsinaisesti mikään kesäkukka vaan kimppu. Viime viikonloppuna ostin terassipöydälle pienen ruukun piristykseksi. Kotipiha on saanut elää lähes täydellisessä villiyden tilassa. Muutama vuosi sitten ostamani Lepaan punainen on kotiutunut hyvin, niin kuin kuvasta näkyy. Pensas ei ole suuren suuri, mutta marjoja se on tänä kesänä jaksanut tehdä ällistyttävän määrän.

Karviaismarja Lepaan punainen

Lapsuudessa kesät olivat ikuisia ja loputtomia ja näin jälkikäteen muisteltuna myös huolettomia. Aikuisena kesät ovat häivähdyksiä, unenomaisia lyhyitä jaksoja, jolloin ei tarvitse raahustaa pimeydessä, iljanteisessä loskassa ja ainaisessa pimeydessä. Nuorempana luulin, että siihen tottuisi. Tavallaan, kyllä, mutta raskasta se on.

Jollei olisi perhettä, voisin kuvitella lähteväni muualle. Aurinkoisempi ilmasto ei ratkaise mitään murheita eikä ongelmia, mutta valo auttaa jaksamaan.

Toisaalta tiedän, että sitä mitä ei voi muuttaa, on turha murehtia. Pitää punnita hyvät ja huonot puolet. Se on ainakin varmaa, että ikäisteni ja vanhempien terveyspalvelut ja sairaanhoito eivät enää ole syitä pysyä Suomessa. 

Näistä kotiloista on tänäkin aamuna kuoriutunut työperhosia.

Sirkka 1943 - 2025

Kesälauantaina kaikuivat kuolinkellot. Sirkka Alasaari siunattiin viimeiselle matkalle. Edellisenä päivänä olimme saattaneet hänet sairaalasta kappeliin odottamaan tilaisuutta. Kun menimme sairaalaan saattoväelle varattuihin tiloihin, hautaustoimiston henkilökunta kertoi, että arkku oli vielä auki, jos joku haluaisi jättää hyvästit. 

Minä halusin.

Oli ollut lähes mahdotonta uskoa, että Sirkkaa ei enää olisi. Siksi menin huoneeseen, jossa arkku sijaitsi. 

Siinä hän lepäsi. Oikeasti siinä lepäsi Sirkan maallinen tomumaja. Nämä vanhat sanat tulevat tosiksi, kun aika kuluu. Näin selkeästi, että Sirkka oli jättänyt tämän maallisen olemuksensa ja seikkaili jo muualla. Poski oli kylmä, kun sitä kevyesti silitin. Sain lopuksi laittaa kasvoliinan ja sitten arkku suljettiin.

Tämä lyhyt käynti helpotti oloani. 

Tapasin Sirkan ensimmäisen kerran kesällä 2005 ja ihastuin häneen heti. Sirkan kanssa keskustelimme monet monet kerrat ja vielä useammin nauroimme. Hänellä oli ihana huumorintaju. Sirkka oli kiinnostunut kaikesta. Häntä kiinnostivat ihmiset, asiat, ideat. Minne hän olisikaan päätynyt, jos olisi saanut opiskella sen sijaan että joutui äidiksi sisaruksilleen, kun äiti kuoli jo varhain syöpään. Kahdenkymmenen vuoden ajalta minulla on hänestä vain hyviä muistoja. Sellainen on todella harvinaista. Eikä Sirkka meidän puheistamme minnekään katoa. Lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset sekä muut läheiset ja ystävät muistavat hänet tukena, turvana, auktoriteettina ja suuresti välittävänä ihmisenä. Siksi tiedän jälleen kerran, ettei sellainen henki ja energia voi kadota ja lakata olemasta.

  

 Me olemme niin kuin uni
ja niin kuin ruoho maan,
joka aamulla puhkee kukkaan
ja ehtoolla leikataan.

-Mika Waltari – 

 

Sirkan kukat kukoistavat kotipihassa

 

 

 

 

 

Swingin' Eighties

 ... eli nuoruuteni Turussa pyöri kaveripiiristä johtuen paljolti musiikin ympärillä. Seurusteltiin ikäistemme hemmojen kanssa, jotka järjestään halusivat olla rocktähtiä. Ensimmäinen musiikkipitoinen mielikuva on 70-luvun lopusta, kun TV:n Orjat soitti Pop-kellarissa Linnankadulla. Koulukavereitteni Ninan ja Timon (RIP) isoveljet Juha ja Kari soittivat bändissä, samoin silloinen poikaystäväni, jonka isä oli samassa työpaikassa kuin minun isäni. 

 Piirit olivat juuri tämmöiset, pienet.

Tiina lukioaikana

Paras ystäväni oli siihen aikaan luokkakaverini Aila, jonka aito kuunvaalea blondius herätti huomiota kaikkialla. Itse olin täysin hänen varjossaan, mutta se ei koskaan haitannut meitä, koska olimme todella hyviä ystäviä emmekä millään tavalla kilpailijoita. Aila jäi mieleeen, minä en. Siihen aikaan ja noin 45 vuotta sen jälkeenkin olin kuitenkin niin ujo ja viihdyin itsekseni, että en osannut kaivata huomiota. Nykyinen stand-up-wanna-be-esitys on vain suojakuori, ettei kukaan pääse liian lähelle.

 

Tiina on jo aikuinen ja menee naimisiin.

Yksi syy tähän musiikipiireissä hyörimiseen oli poikaystäväni, sittemmin ensimmäinen aviomieheni Wende. Hän miksasi bändien keikoilla ja otti promokuvia, olihan hän ammatiltaan valokuvaaja ja perheyrityksessä töissä (Kamera-Aitta).

Läntisen Tommi kävi samaa koulua kuin minä, hän oli ihanan ystäväni Jaanan luokalla. Aila oli ihastunut Tommin veljeen, joka myös oli samassa koulussa, kuten Ninan isoveli Juha ja Timon isoveli Kari. 

 

Hanna ja Tiina

Hannaan tutustuin Kimin kautta, joka soitti Tommin bändissä. Tietysti Wende tunsi Kimin ja Guggen, Teron ja Hombren (RIP) jaa jaa jaa.... Pääasiassa vietimme vapaa-aikaamme Kårenilla tai TVO:lla. Keikkabussiin saattoi kävellä Mike Monroe ja jollain keikalla backstagella humalainen Dave Lindholm käski meidän painua - hmm, jonnekin. Ruisrock kuului tietysti kuvioon. Soundhouse hoiti melkein kaikkien bändien keikat, ja veljeni puolestaan oli sitten aikanaan mukana siinä toiminnassa. Tuula Amberlan kanssa oltiin Turun kaupunginkirjastossa töissä ja hänen pikkuveljensä Kaitsu oli koulukaverini, samoin Kim (eri Kim kuin tuo yllä mainittu).

Kun täytin 18 vuotta, sain lahjaksi Vaahtopäät-albumin, joka oli täynnä näitten tuttujen ja muiden aikalaisten musiikkia. Rakastuin Korroosion biisiin, ja sittemmin oltiin Hallikaisen kanssa vähän aikaan samassa firmassa töissä. Olikohan se Turku TV? Levynkannessa on nimmareita ja se on edelleen tallessa, siis levy ja kansi, molemmat. Tommin bändin Rin Tin Tinin roadcrew:n nimeksi keksin Rantanplan, ja jossakin levynkannessa saattaa olla jopa nimeni. Tai sitten ei. 

Ihmisen päähän mahtuu todella paljon asioita, vaikka tästäkään vaiheesta en muista - tietystikään ja onneksi - kaikkea. Rupesin tässä vaan ihan kylmiltään muistelemaan näitä juttuja. En tajunnutkaan kuinka tiiviisti kaikki liittyi yhteen. Tämä on edelleen hyvin turkulaista - yhden tai kahden ihmisen kautta täällä kaikki tuntevat toisensa. 

Aika moni on pitänyt yllä musiikkipuolta ja yllättävän moni on tehnyt uraa musiikin parissa. Oma haaveeni oli jo silloin kirjoittaminen ja kuvien tekeminen. Jälkeenjääneet (!!) saavat sitten arvioida, menikö hyvin vai huonosti vai hyvin huonosti.

Korroosion biisi keroo ajasta kaiken oleellisen:

 

Mä erään keikan jälkeen löysin lapun

vierestä mikkitelinen

siinä hennolla käsialalla luki

mä rakastan sua

mä ympärilleen katsoin

näin salin tyhjenneen

mä mietin kuka hän voisi olla

 

He hei hei hei

kuka rakastaa mua

mä kirjeen joltain tytöltä sain

hän kävi keikoillamme ain

he hei hei hei

kuka rakastaa mua

kuka kovaan punkkariin vois rakastua

 

taas saapui lauantai ja oli keikka tietenkin

mä hänet näin kun kamoja lavalle kannoin

hän salin perällä seisoi

vaalea unelmain

hän heilautti kättään ja sitten juoksi pois

 

he hei hei hei

kuka rakastaa mua

hän kävi keikoillamme ain

mä hänen kanssaan vietin lauantait

he hei hei hei

kuka rakastaa mua

kuka kovaan punkkariin vois rakastua

 

mä keikan jälkeen hänen kanssaan juttelin

hän katsoi kirkkain teinitytön silmin

hän nauroi kun kerroin

nähneeni jätkät Ratsian

hän pyysi mua laulamaan

"kuka myi kapinan"

 

He hei hei hei

kuka rakastaa mua

hän kävi keikoillamme ain

mä hänen kanssaan vietin lauantait

he hei hei hei

kuka rakastaa mua

kuka kovaan punkkariin vois rakastua

 

taas saapui lauantai

vaan hän ei keikalle tullutkaan

turhaan etsin häntä seasta jengin

hänen kaverinsa antoi lapun

jossa sanottiin

älä muista pahalla mut mä en rakasta sua

 

he hei hei hei

kuka rakastaa mua

hän kävi keikoillamme ain

mä hänen kanssaan vietin lauantait

he hei hei

kuka kovaan punkkariin vois rakastua x 2

 

Writer(s): Joel Henrik Hallikainen, Jarmo Hauhtonen